Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

TULE JOULU KULTAINEN

Tää on taas yks vanhan valitusvirsi joka oli jäädä joulukiireiden alle. On riimiharjoitusta vaan...

Ei mitään synny, on järki jäässä!
Vain tyhjiä sanoja, tyhjyys päässä.
On mieli ja tunteet niin matalalla
kuin kynnysmattona oven alla.
Sen huomaa minusta  tänään juuri,
mutt´ hinku ois runoihin mulla suuri.
Vaan synny ei säkeitä, riimit ei rimmaa,
en stämmistä kiinni saa, mikähän spinnaa?

En siltikään surra  saa  päiviä näitä
kun  hiljalleen yksinäin "polttelen  jäitä".
Kun aurinko taivaalle nousee mielen,
se herkistää aivot ja sulattaa kielen.
Jo alkaa värssyjä hiljakseen tulla,
ja sykkiä runojen suoni taas mulla.
Kun hiljakseen istuu paikallaan hetken,
taas tehdä voi runojen maailmaan retken.

Kuin lapsi mä oottelen joulun tulla.
On kuusi ja kynttilät valmiina mulla.
On lahjoja kääritty lapsille monta,
on sukkia, suklaata verratonta.
Ja yllätys kaikille varmaankin on
tuo kirjamme, ponnistus uskomaton.
Sen hellästi sujautan konttiin pukin.
Ja tonttuset hiipivät villaisin sukin....

Tule joulu kultainen
soi kaupoissa tauotta sävel sen.
On mielessä taustalla lapsuuden joulut
kun pirtissä kuusi ja päättyivät koulut.
Oli kinkut ja laatikot, lipeäkalaa,
ja joku aikuinen aina poistui salaa...
Miten pukki kolkutti tullen tupaan.
Eikä ilman lahjoja jäänyt kukaan.

Voisko tunnelman takaisin lapsuuden joulun
vieläkin muistaa läpi elämänkoulun.
Lie parasta lopettaa lätinät tähän!
No saahan vanhakin muistella vähän
niitä kulta-aikoja lapsuuden oman,
niin vaatimattoman, huolettoman.
Tule joulu vanha ja kultainen.
Sinut takaisin haluan, tunnen sen.



perjantai 28. lokakuuta 2011

SYKSYINEN METSÄ


Metsä tuoksahtaa kallion reunassa vieläkin kesältä,
vaikka yöpakkasen kohmettamat poronjäkäläpallerot
rusahtelevat aamuvarhaisella askelteni alla.


Tuulen lähes alastomaksi puhaltamassa koivussa
parvi urpiaisia;  helisevät kuin tuhannet tiu´ut.
Kauempaa kuuluu punatulkkujen vihellys,
pian siirtyvät pihapiiriin, auringonkukan siemenille.
Maaruskan värittämä luonto hehkuu vielä hetken ja
kallioseinämän on rahkasammaleen alta juokseva
sadevesi värjännyt punaisenruskeaksi.
Yli lentävä naakkaparvi tuo mieleeni elokuvan Linnut.


Aurinko lämmittää. Vielä nousee kuusikon sammalikosta
suppilovahveroita,  ryppyreunaisia kuin Punahilkan 
mummon yömyssyt. 


Polku on kosteiden keltalehtien 
peittämä. Lämmön norjistama kiiltäväkuorinen sinimusta
sitisontiainen pyrkii eteenpäin haavanlehtien seassa.
Kaipaako sekin vielä kesään? Minä kaipaan jo lunta.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

SYNTYMÄPÄIVÄTERVEHDYS YSTÄVÄLLE

Inkeri-ystävämme täytti tänään 85 vuotta. Piipahdimme onnittelukäynnillä kera ruusukimpun. Korttiin rustasin:




ELÄMÄSSÄ PALJON TAIKAA,
ILONAURUT, LAULUT RAIKAA.
EIKÄ TUNNU ELON TIELLÄ
INKERILLÄ IKÄ VIELÄ.
NUORUUS VAIKKA JÄÄNYT ON,
IKINUORI, VERRATON
INKERI TÄÄ KERIMÄEN.
PORVOOLAINEN.  YLLÄTTÄEN
TASAVUOSIA NYT TÄYTTÄÄ,
TYTÖNHUPAKOLTA NÄYTTÄÄ.
LÄMPIMÄT ONNITTELUT SANKARILLE.


Kahvipöytä oli koreana ja sankari iloisena vaikka takana jo päivän vieraiden virta. Vaan vieläpä virtaa riitti. Mieleenjäävä hetki. Olisinpa itse yhtä pirtsakka tuossa iässä, jos sen rajapyykin saavutankaan. 

torstai 22. syyskuuta 2011

SATEISEN AAMUN LÄTINÄRUNO

Hiljainen on talo, aamun valju valo
jostain lankeaa.
Hereillä, vaan kankeaa on ylösnousu nyt!
Enkä edes liene enää yhtään väsynyt.


Uuteen päivään silti on ponnistus tää mahdoton.
Kierähdän ja nostan kaulaa. Tänään täytyy jälleen laulaa
vanhaa virttä, vaikerrusta. 
Kunhan ei vaan mieli musta pilaa päivää kokonaan.
Kahvipannu kiehumaan!


Liikkeelle kun päästy on, kahvin tuoksu verraton
sieraimiini leijuu heti. Tuulettukoon vielä peti
hetken aikaa mullinmallin.
Keittiöstä otan pallin alleni ja kahvit juon.
Nautintoni juoman tuon mielen nostaa taivaisiin.
Ei kun päivän haasteisiin!


Ikäkö se alkaa painaa? Eihän toki, enhän vainaa
ole vielä pitkään aikaan. Uskon olemisen taikaan,
tarpeellinen moneen työhön, kunhan en jää tummaan yöhön
unten hulluun maailmaan. Kengät jalkaa sukkelaan.
Koira pieni ulos anoo, "mennään heti" mamma sanoo.
Reipas lenkki aamutuimaan, vielä ehtii lampeen uimaan.
Elämä on ihanaa. Se vain pitää oivaltaa!


Reippaasti kun vielä kampeen itseäni pihalampeen,
sieltä voimaa päivään tähän ammennan ees ihan vähän.
Jälleen jaksan mitä vaikka. Kivuton on joka paikka.
Kankeus ja kolotukset, poissa jäykkyys, hidastukset.
Kunhan vielä talvi saa, avantoon,  oi ihanaa!


(viis riimeistä tai poljennosta, kunhan laskettelin kuin Väinämöinen ikään laulellen vesiä...HIH)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

SIELUNMAISEMA

Miten kesän jälkeen syksyinen sää
voi joka kerta vain yllättää!
Vaikka mieli ois kesän lämpöä täynnä.


Kun tuuli ulvoo ja taivuttaa puita,
kun jääriite kahlitsee lahtien suita
on mielessäs kaipuuta lämpöön kesän!


Myös lintuset jättivät tyhjäksi pesän
ja lensivät kohti lämpimää maata.
Et itsekään jäädä sä kesään saata
vaan kuuntelet sadetta, tempoa tuulen.
Olet onnellinen, ainakin luulen!


Syksyn lapselle varmasti tuttu on myrsky,
tuo kohina tuulen ja aaltojen hyrsky.
Kun katselet rannalta järvelle päin
niin äkkiä huomaatkin yllättäin
miten kaunis on sielusi maisema tää.


Luonnonkauneus voi yllättää.
Kunhan vaiti kuuntelet luontoa tässä,
et  viihdy kaupungin hälinässä,
vaan aina kun tilaisuus myöden antaa,
sä ajelet kohti lapsuuden rantaa...


Sielunmaisemaas, missä jo odottaa
lämmin sauna ja lapsuuden marjamaa.
Siitä nautit, se ainutkertaista on!


Siksi kaipuusi sinne on pohjaton...

maanantai 15. elokuuta 2011

ELOKUU

Elokuun viileys hiipii hiljaa
ja jättää taksensa kesän.
Pelloilta niitetään kypsää viljaa,
on lintuset jättäneet pesän.
Vaan raikkaus päivien ilo on -
sato syksyinen runsas ja verraton.


















Saa iltaisin katsella siltaa kuun,
nähdä ohi lipuvan  joutsenen.
Tai vaipua hämärän haaveiluun,
ehkä kuunnella huutoa kurkien!
On vesi järven taas viileää,
ei haittaa, uiminen virkistää!















Metsä syksyinen kutsuu ihmisen
korin ottamaan aina mukaan.
Sieltä satoa löytää jokainen
tyhjin käsin ei palaja kukaan.
Kantarellit ja mustat torvisienet,
herkkutatit ja haperotkin pienet.

Metsän hiljaisuus mieltäkin rauhoittaa
ja hengitän tuoksujaan syvään.
Hyvä sieluun on rauhaa "nauhoittaa"
ja päästä elämän laatuun hyvään.
Korin täydeltä kotiin satoa kannan -
ja päivän murheiden mennä annan.

Pidän sinusta paljon, elokuu.
Mielinmäärin maistella marjoja saa;
eikä haittaa jos sininen on suu.















Raikkaat aamut, sumu ja kostea maa
Syksyn helposti niistä voi tunnistaa.













torstai 9. kesäkuuta 2011

LÄHDEN

















Minä lähden.
Jätän taakseni kaiken entisen.
Näitä huolia, murheita tahdo en
enää reppuuni painoksi uuteen.
Tahdon tarttua mahdollisuuteen.

On menneessä kuitenkin ollut hyvää;
paiste auringon, montakin kultajyvää
olen poiminut matkalla varrelta tien.
Ne kaikki nyt mukana uuteen vien.
Ne antoivat kasvuuni voiman.

Ja ystävät, sydämen pohjalla asti
ootte tallessa kaikki, ja riemukkaasti
mä muistelen, kaipaankin jokaista teitä!
Ei maailma koskaan erota meitä.
Sen aidosti lupaan.

Kun aikani tutustun  maailmaan,
voin palata jälleen tänne.
Ja ehkäpä silloin jälleen saan
nähdä pilkettä silmissänne.
Tiedän,  me kaipasimme.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

SATAKIELI


















Kuuletko laulun taas  satakielen?
Helkyntä nostaa apean mielen
syvistä vesistä iloon,  pintaan.
Mitenkä kaipaus nousikaan rintaan?
Me kesäisen hämärän illan myötä
kun kahden kuljimme kohti yötä.
Se oli silloin. Jo mennyttä aikaa.

Ei enää arjessa muisteta taikaa,
ei kuulaita iltoja, tunnetta somaa
mi rintaa poltteli, armasta omaa 
kun käsi kädessä saatolle sai
lavatansseista kulkea, totta kai!
Siitä aikaa on; arki vain alleen peitti
ja tuskia, murheita tiellemme heitti.

Kevät kun koittaa ja soi satakieli
sen myötä muistot ja iloinen mieli
saa valtaansa keskellä arkisen työn.
Ja haaveissa, unessa usean yön
voin kulkea lehdossa kesäisen illan.
Ja lintujen laulusta rakennan sillan
takaisin nuoruuden ihanaan aikaan.















Oi satakieli! Veit rakkauden taikaan.
Helky, helky satakieli!
Anna mulle kesämieli.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

PANNULAPPUJA

Sain lahjaksi uudet pannulaput,
ne entiset alkoivat olla jo "kaput",
vaan luulin, ett toppless-tyttöjen rintaan
nää kupit sopivat! Mihinkään hintaan
en enää vaihtaisi lappuja näitä.
Ei polta kämmentä, sormenpäitä
kun näillä kupeilla kuumaan tarttuu.
Nyt toivoisin, että ne lisää karttuu
ja mökille myöskin oivat saisin!












Materialisti! Näin miettein maisin
nyt rustaan runoa riimiksi asti.
On nuppini tyhjää tyhjempi, lasti
on kaadettu sekaan kerkkien keiton.
Nyt parasta painua alle on peiton
ja kerätä uusia aiheita runoon.
Jos kylmiltään alkaa riimejä punoon
sen tietää itsekin varmasti aivan,
ei onnistu, tuskinpa maksaa vaivan.

Siis parasta suuta on suppuun laittaa -
ja läppärin kansi jo kiinni taittaa!!
Jospa huomenna aukeisi paremmin sanat.
Nyt mennään ja ollaan kuin Ellun kanat
silmät ymmyrkäisinä puuhista päivän,
ja annetaan hiipiä unien häivän
kun kerätään voimia päivään uuteen.
Nukutaan ainakin aamukuuteen!!!


















Tästä tuli taas lätinärunonen!
Kunhan laskettelin....
Kuvassa kevään pikkusydän.



tiistai 19. huhtikuuta 2011

KEVÄÄLLE

Rinne täynnä keltaisia kukkasia näin,
leskenlehdet katselevat aurinkoa päin!

Vaikka kylmää vielä maa
kukat ylös kurkottaa
kevätpäivään ilon tuoden,
hyvänmielen meille suoden.

Tervetullut, leskenlehti!
Vihdoin kevät tänne ehti!



tiistai 12. huhtikuuta 2011

MÖKINRAKENTAJAT

Juhannuksena 2010 Korppisen rannalla Saviniemessä.















Nyt ne valmiiks saunan sai! Kylpivätkin, tottakai!
Huomenna, jos särkee pää, - tai jos vähän yskittää -
kiuas uusi kaiken syy. Mutta senkin hyväksyy
istuttuaan lauteet uudet, oman saunan ihanuudet!

Huomenna, jos Luoja suo, värin lattia saa tuo!
Hellan hormi vetää kyllä, pelti auki hellan yllä.
Kunhan pappa seinät sutii telalla myös, ettei hutiin
lennä kallis pinoteksi. Mistäs pappa telan keksi?

Jo kuuluu jostakin narinaa? Siis lopetellaan jo tarinaa,
ei ääneen viitsi lukea tätä, tää tavallista on lätinätä.
Jos silti tahdot tämän lukea, muista ottaa tuolista tukea.
Telkusta jalkapallopeliä, ulkona lämmintä juhannuskeliä!

Uuden saunamökin ensimmäisen saunaillan muistoksi
riimitteli anja-mummi


perjantai 8. huhtikuuta 2011

MURUSEMME















Siristä silmiäsi! Kevät!
                      Näetkö nuo pienet silmut?
                      Aivan aluillaan olevat?
                      Niistä versoo uusi elämä,
                      tulevaisuus, mahdollisuus.

                      Entä pirstaleiksi hajonnut
rakkautemme, pienet muruset?
                      Nekö pitäisi talteen kerätä?
                      Niistäkö yritän rakentaa
yhteisen elämämme jatkon?
                      Mahdoton tehtävä? Niin ovat
                      pieninä rippeinä, palasina
                      tallottu lattian rakoon.

                      Mutta versoohan silmuistakin
                      uudet lehdet ja  kukkiva oksa.
                      Miksi ihmiselle on niin vaikeaa?
Anteeksi antaa. Molemmin puolin.
                      

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Lähellä, poissa

Unessani, alitajunnan sokkeloista nouset näkyviin.
Päivisin häivähdyksinä, kuin ohimennen, muistelen sinua.
Kuinka voisinkaan unohtaa. Kuinka päästää irti?
Miten  lähtösi tuntuukaan kipeältä sydämessäni,
vielä nyt, vuosien jälkeen. Avoimet haavat.

Ymmärrän, etten ole yksin tämän kaipuuni kanssa.
Muistot, kuin vangittuna siihen kipuun,
jota toivottomuudessani tunsin,
kykenemättömänä  muita lohduttamaan.
Käsivarsia tarvitsevana, anovana, itkevänä.


Etsin sinua vieraista kasvoista. Muistelen piirteitäsi.
Häivähdystä hymystäsi silloin, kun kaikki oli hyvin.
Alakuloa silmistäsi, kun kipuusi ei lievitystä löytynyt.
Tuskaasi, kun vein sinua turhiksi jääneisiin tutkimuksiin.
Iäti kannan sinua mieleni sopukoissa. Loputtomiin.


Ja kuitenkin. Päivien ratas jatkaa pyörimistään,
elämän virta vie eteenpäin. Vuodenajat vaihtuu.
Silti lunta ei sada kipeän muiston päälle, siitä ei nouse
keväisin valkovuokkojen puhdas, hohtava kukkameri.
Sammalmatto voi peittää alleen, mutta ei anna unohtaa.






keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

OODI















Jos kävelet sateessa vierellä mun, niin uskallan kauemmas mennä.
Enkä pelkää, että mä vilustun, enkä pyrstöllenikään lennä!
Pidä  käsikädessä minut niin, etten sinusta kauaksi kulje,
Olen varjosi alla ja lähelläs,  eikä  toiset mua syliinsä sulje.

Jos kävelet sateessa vierellä mun, en kastu, vaan ilossa matkaan.
Ole tukena, turvana kerallain, niin on helpompi taivalta jatkaa.
Pidä tiukasti otteessas elämääni, sen kokonaan sinulle annan,
tuon eteesi kaikkeni, aarteeni, ne yksin sinulle kannan.

Jospa elämän kanssasi jakaa saan, en luovuta sinusta  koskaan.
Pidän huolta sinusta päivittäin,  me emme uppoa loskaan.
Me potkimme roskat tieltämme pois, kun kuljemme polkua kaksin,
ja ellemme jaksakaan  taivaltaa, voimme ottaa yhteisen taksin!!! 

perjantai 4. maaliskuuta 2011

HANURIRISTEILY















Edessä on meillä matka,
matka pieni ja mukava
haitareita kuuntelemaan 
kilpailuja katsastamaan.

Pitkin maata matkustajat
saapuvat Turun satamaan
noustaksensa nopeasti
samaan laivaan lastautumaan
laivan kannelle kavuten
merelle mekastelemaan
kilpailuja katsomahan
seuraamaan sulosävelet.

Siell on haitarit hajalla
laivan laajoilla aloilla:
soitto kiirii niin somasti,
kilpailevat keskenänsä
hopeisesta haitarista
kurtusta kultahäkistä.

Tanssittavat taitavasti
viisut, viehkeimmät sävelet
sormillansa soudattavat
sorealla soitollansa
meille toisille iloksi.

Soittavat semifinaalin
keskikesän koitoksihin
Ikaalisten ilopitoihin
missä taidot punnitahan
mestariksi merkitähän
paras heistä palkinnolla
harmonikoista hopeisen
kultaisista kaikkein kuuluin.

Ilo on itse mukana olla
seurata semifinaalit
seurassa samansukuisten
harmonikan harrastajain.


















Jamit jatkuvat iloiset,
kansa kulkee käytävillä,
nostaa kaulaansa koholle
kajauttaa kauniit laulut.
Mukana on monet miehet
kurtut kauniit kainalossa
laulannassa laatuisassa
soitossa surusävyssä.




lauantai 26. helmikuuta 2011

HAAVEITA VAIN


Kuuletko jo kevään äänen?
Mustarastaan polveilevan sävelkuvion
valkoisten koivunrunkojen välistä?
Vihertävien silmujen aukeavan,
ja talitiaisten keräävän  pieniä
karvatupsuja pesäpönttöihinsä.
Tai  leskenlehtien nostavan päätään
tienvarsiojien savisista reunuksista?















Näetkö terhenisten tanssivan
metsälammen läheisyydessä,
kosteilla karhunsammalilla
utuiset harsohameet liehuen?
Entäpä rupisammakoiden kosinnan
lammen nuottaruohojen välissä?
Avaa aistisi vastaanottamaan
kevät, kevät! Se on täällä!

Herään haaveilemasta. Lunta
takapiha tulvillaan ja lammikko,
vielä kokonaan jään vangitsema.
Niin kovin toivoisin kevättä,
valoisia päiviä, kuulaita iltoja
ja mustarastaan huilukonserttia
takapihan koivikosta.
Terhenisten tanssi antaa vielä odottaa....




maanantai 21. helmikuuta 2011

PAKKASYÖ















Täyden kuun kelmeä valo
tuo kummitukset kurkistelemaan
ikkunoiden takaa verhojen välistä.

Vaistomaisesti vedän peittoa ylemmäksi
leukaani asti, suljen silmäni ja lasken lampaita.
Tunnen jännityksen kangistavan, en saa unta.

Kuvittelen lepakkoja lentelemään
edestakaisin vuoteeni yläpuolelle,
susia hiiviskelemään pihan laidalle
puiden jättämiin varjoihin.

Pienikin risahdus saa aistit valpastumaan,
kuuntelen hiiren hiljaa yön ääniä.
En pysty rentoutumaan unien tulla.
Varmasti tiedän, ettei mitään pelottavaa ole.

perjantai 18. helmikuuta 2011

KUUTAMOSSA



Kirkas  yökuutamo heijastuu
pihaa reunustavien koivujen
vaaleista rungoista,
varjot viipyvät pitkinä mustina juovina
valkealla, yön hohtavalla hangella.

Kuutamon valaisemalla pihalla
ketun öisten askelten rivi
pakkasessa hohtavien timanttien ohi
runkojen välistä metsän varjoihin.
Tummien kuusten takana väijyy pimeys.


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

JÄÄKUKAT


Syksyn ensimmäisten pakkasten
piirtämät jääkukat
kuistin ristikkoikkunoissa.
Ovi painettu kiinni ulkopuolelta
ilman varpuluutaa rappusilla.

Et ole enää täällä, olet lähtenyt,
et palaa enää pieneen tupaasi.
Iso leivinuuni ei enää levitä lämpöään
eikä uunissa haudu karjalanpaisti.
Olet mennyt. 

Itku kurkussa katselen ympärilleni
tyhjäksi jääneessä talossa.
Miten hiljaiseksi muuttuukaan,
kun jätämme taaksemme kaiken,
kokonaisen ihmiselämän.

Muistot, vain muistot.
Kantamassa uuteen huomiseen.



maanantai 14. helmikuuta 2011

VAHVEMPI MEISTÄ

Tyyni ilmeesi, järkkymätön olemuksesi;
tartun käteesi ja tunnen lämmön virtaavan
sieluni jokaiseen sopukkaan, turvaksi.

Ilmeesi ei värähdä, vain kätesi kosketus
kertoo perhosista vatsassasi
kun kätesi puristuu sormieni ympärille
tarpeettoman lujasti.

Mieleni rauhoittuu ja hengitykseni tasaantuu.

Ei enää mitään hätää,  tilanne ohi.
Voimme laskea perhoset lentelemään
takaisin   kukkaniityille.



sunnuntai 13. helmikuuta 2011

MITÄ SINULLE OIKEASTI KUULUU



Ystäväni, vuosien takaa,
haluaisin tänään,
ystävänpäivänä,
tietää mitä sinulle kuuluu!


Vieläkö kannat kaunaa minulle
mitättömästä väärinkäsityksestä,
toisen lausahduksesta,
johon olen osaton.





Olen monesti harmitellut sitä,
että väliimme aukesi
railo ilman omaa syytämme,
ja siksi ettemme asiasta pysyneet puhumaan.

Olisiko  ollut liian vaikeata meille
kummallekaan, jos asian todet
olisikin nostettu aikanaan
kissan lailla pöydälle?

Kaatunutta maitoa lie turha itkeä,
mutta meidän – sinun ja minun -
ystävyytemme  ei kai sitten
ystävyyttä liene ollutkaan.

Vaikka niin luulimme ja vaikka sitä kesti
yli neljä vuosikymmentä
pitkän ajan. Silti minusta välillä 
vielä nytkin tuntuu haikealta. 

      

perjantai 11. helmikuuta 2011

ERÄS ONNITTELURUNONEN


ARJA-SERKKU VIISKYT VUOTTA:

JUHLAT TÄNÄÄN, EIKÄ SUOTTA.
PIRTSAKALTA  ROUVA NÄYTTÄÄ
VAIKKA TÄYDET VUODET TÄYTTÄÄ.

LÄHELTÄ JA KAUKAA SERKUT
SAAPUI JUHLIIN; MONET HERKUT
NOTKUMAAN SAA PITOPÖYTÄÄ.

VARMAAN ITSEKUKIN LÖYTÄÄ
TÄÄLTÄ LÄHEISIMMÄT TUTUT;
KUULUMISET, MONET JUTUT
VAIHDETAAN JA SAADAAN MUKAAN.

TAPAAMISTA TUSKIN KUKAAN
UNOHTAA VOI PITKÄÄN AIKAAN.
KUKA KAIKEN AIKAAN SAIKAAN?
KUTSUMALLA SYNTTÄREILLE

AUTOTYTTÖ!  TEITPÄS MEILLE
KESÄPÄIVÄN AURINKOISEN,
YLLÄTYKSEN MELKOMOISEN!

ONNITTELUJA, HALAUKSIA,
SIVELYJÄ, SIPATUKSIA!
SINISIÄ AJATUKSIA, SILKINPEHMEITÄ ILMEITÄ,
SINISTEN KUKKIEN LUMOA
VIISIKYMPPISELLE SERKKUTYTÖLLE.

Juhlat Moision kartanossa 18.7.2004

torstai 10. helmikuuta 2011

MATKALLA



                      Olen edelleen matkalla, tietäisinpä vain
kauanko kestää. Vieläkö kauan?
                      Askel painaa jo,  taakka hiertää hartioitani.
                      Määränpäänä oma sisäinen tyyneys.
                      Paljonko  matkaa sinne vielä onkaan?
                      Takaisin en tahdo, enkä voi kääntyä.

                      Tämä matka on minun omaan itseeni vaellettava.
                      Tämä taakka on minun itseni jaksettava kantaa.
                      Voimaksi mukaani ne pienet onnen murut,
                      joita kannan murheitteni muassa.
                      Tarvitsen niitä vähän väliä,  noustakseni.
                       Kompastelen, mutta etenen kuitenkin.


                      Vieläkö on pitkä taival edessäni?
                      Vieläkö jalkani suostuvat ottamaan askeleen?
                      Vieläkö hiertyneet hartiani kantavat kuormaani?
                      Tiedän, periksi en saa koskaan antaa,
                      luovuttaa en saa kesken matkan.
Matkalla omaan itseeni, sisimpääni.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Serkut kuin sisarukset - silloin ennen



                      Lapsuusaikojemme vilpitön ystävyys,
                      karissut elämän karikoihin.
                      Kohdatessa katsotaan toisen ohitse,
                      pää ei käänny  jälkeen katsomaan.

                      Muistatko, miten nauroimme lapsina yhdessä,
                      turhanpäiväisille asioille vinttikamarissa?
                      Muistatko, kun rakensimme sänkypeitoista
                      teltan suojaksemme kallion vierustalle.

                      Oletko unohtanut, miten juoksimme uimarantaan
                      monesti päivässä?  Miten veimme
                      tuokkosella puolukoita osuuskauppaan
                      saadaksemme lakritsaista purukumia?

                      Muistathan, miten pyöräilimme lavatansseihin
                      perunajauholla tärkätyt hameet kahisten?
                      Palatessamme naapurin emäntä istui jo
                      lypsämässä, kun ajoimme laitumen ohitse.

                      Elimme yhdessä nuoruutta, rakastumisia,
                      häitä ja lastemme syntymiä. Arkielämääkin.
                      Tänään emme enää  jaa toistemme iloja.
                      Tapaamme vain surussa, hautajaisissa. Pakosta.
                     
                      Toiseen meistä sattuu varmasti enemmän.
                      Se en ole minä. Anteeksipyyntöni oli turha.
Anteeksipyydetty on anteeksi saatu. Amen.
Olen sinusta vapaa. Mutta en onnellinen.

                      Katkeruus voi kalvaa vihaakin pahemmin,
viha on aina pahan käyttövoima.
                      Sääli on armeliaisuutta, katkeruus vihaa.
                      Kannattaisiko sinun luopua vihaamasta,
vaikkapa vain oman itsesi tähden.

Hiekka valuu tiimalasissa. Emme ole nuoria enää.
                      Eikä suku ole aina se pahin!

perjantai 4. helmikuuta 2011

JOS SULJEN SILMÄNI...















Jos suljen silmäni, ovat luomieni alla viime öiset linnunradat,
tumma taivas tuhansine tähtineen.
Jos suljen korvani, hiljaisuudessa kuulen sydämeni sykkeen
tasaisena,  paitsi silloin kun sinua ajattelen.
Jos suljen huuleni, kielelleni jää satoja helliä sanoja,
rakkaudesta sinuun.

Mutta jos avaan sylini, ojennan käsivarteni sinua kohti,
kuulen koko elämäni huutavan kaipuuta,  kiinni sinuun.
Olet elämäni ankkuri, laivani satama ja sieluni turvapoiju.



torstai 3. helmikuuta 2011

RIIMIHARJOITUS

Minä tässä kirjoittelen...
                      kunhan vähän harjoittelen.
                      Pappa seuraa sivusta,
                      koira tahtoo raksuja.
                      On se kumma, ettei passaa
- joskus mua kyllä rassaa –
viettää iltaa jossain muuten!

Jos oon  tärkee? –Niin mä luulen.
Molemmat nääs vahtii mua,
muijaa loppuunkaluttua.

SYNTYMÄPÄIVÄRUNO



ESTERILLE  90-VUOTISPÄIVÄNÄ
  
                      Sait syntymälahjaksi iloisen mielen
                 ja äänen kirkkaan, kuin satakielen.
                 On silmissäs pilke viel tytön nuoren,
                 ja tahtos on vahva, voit siirtää vuoren…

                 Olet aikanas tehnyt sä paljon työtä,
                 hyvä ystävä ollut ain vuosien myötä.
                 Eipä uskoisi paljonko vuosia täytät
                 kun aina niin  pirtsakalta vaan näytät!

                 Siis tänään sua Esteri juhlitaan,
                 paljon onnea, onnea toivotetaan!
                 Myös kiitos, ett ystäväs olla saamme –
                 nyt synttärilaulu jo laulakaamme!

                 Halauksin  Anja ja Jussi

JOULUN MUISTOJA













Lämmitys saunan on tarkkaa puuhaa.
Aikaa se vie, mutta pukkikin luuhaa;
eikä se ehdi aikaisin meille,
eksyy poloinen pimeille teille.
Saunaan aattona, ilman muuta!
Lisäiles, pappa,  taas uuniin puuta!
No koivua, tietty. Ei riuku nyt riitä,
täytyyhän syntyä löylyä siitä.

Tervaisen tontun lauteilta siirrän,
naamaansa sormella sydämen piirrän.
Ammennan kauhalla löylyksi vettä,
paljon ei tarvitse viskata,  että
saunassa lämpö jo alkaa riittää.
Hyvät on löylyt, pappakin kiittää
ja kiipeää lauteille löylyyn somaan,
pienen saunamme verrattomaan.

Ihanaa löylyjen lämmössä loikoa;
käsiä nostella,  nilkkojaan oikoa.
Simo myös lauteilla kyljellään makaa!
Löylynheittäjän käsi on vakaa,
kiuas saa sihinää kivistään sylkeä.
Mepä vain lauteilla käännetään kylkeä!
Simolla saunasta pois on jo mieli;
merkkinä läähätys, punainen kieli.

Kotoisen kylvyn jälkeen on aika
tarkistaa jouluinen lahjojen taika:
kurkistan salaa kuusen alle;
siellä on lahjat ja Simolle nalle.
Jouluaattona mieli on hellä.
Onni ja rauha vain sydämellä;
poissa on kiire ja arkinen työ.
Aivan kohta on jouluyö.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

TALVISTA TAKAPIHAA


HUURTEINEN  LUUMUPUU.
LUMIKERROS OMENAPUUSSA.
TALITIAISTEN LENTO TALIPALLOON.
HELMIKUU.














PIENET JÄLJET HANGELLA,
RIIMUKIRJOITUSTA.
KOHTAAMINEN, TAAS ERO,
JA TAKAISIN  LUMEN SUOJAAN.














TIKAN PYRÄHDYS PIHAKUUSESTA.
KUUSENKÄPYJEN VAIHTELUKSI
TARJOLLA AURINGONKUKANSIEMENIÄ.

METSÄPOLKUUN  PIIRTYNEET  JÄLJET,
KAKSI VANAA VIERETYSTEN.
LUMIKELILLÄ  PUITA  PINOON
KELKALLA TALVEN VARAKSI.

ANGERVOT VITIVALKOVAIPASSAAN
NUKKUMASSA HANGEN ALLA.