KEVÄTTÄ ILMASSA ON, ON

Auringon säteet lävistävät ikkunan,
sisällä ilma tuntuu raskaalta.
Otan pienen koirulini hihnaan
ja astumme ulos keväiseen aamuun.
Raikas, kirkas maaliskuun aamu.
Tien pinta jäinen, petollinenkin.
Varovaista askellusta, onneksi on
liukuesteet alla. 

Simon mieli palaa kävelytielle;
aamupostit tienvarsilla tuoreina
eilisillan kävelylenkeiltä.
Pieni koira mennä virveltää
hihnankantaman verran edellä.
Minä raahaudun perässä,
jalassani kolme numeroa liian isot
mustat Kuoma-saappaat.


Ihana aamu, kaksin kulkea.
Haistella, pysähdellä, nuuskutella.
Kuunnella keväistä konserttia:
varpusten sirkutusta, tiaisten titityytä.
Närhipariskunnan aamuista erimielistä
keskustelua pesänrakentamisesta.
Palokärjen rummutusta.
Ensimmäisiä räkättirastaita koivikossa.


Taivas on huikaisevan sininen.
Yht´äkkiä on päällämme kurkiaura,
vetovastuu vaihtuu ja aura tiivistyy.
Pohjoista kohti on auran kärki,
suunta on selvä pesimäsoille.
Kauan katson kurkien perään.
Iloisena, onhan kevät.
Syksyllä oli haikeutta.


Aurinko lämmittää ihanasti.
Tienvarsipurossa virtaa vesi,
pajunkissat pörhistyvät oksissa.
Trööt! Kuusi upeaa valkoista joutsenta
ylittää meidät lähietäisyydeltä.
Niilläkin matkan suunta ylös pohjoiseen.
Hyräilen: "Linnut, te lentäkäätte pohjoiseen
sillä ikävä meitä täällä ravistaa..." 
Meniköhän se noin?