TULE JOULU KULTAINEN

Tää on taas yks vanhan valitusvirsi joka oli jäädä joulukiireiden alle. On riimiharjoitusta vaan...

Ei mitään synny, on järki jäässä!
Vain tyhjiä sanoja, tyhjyys päässä.
On mieli ja tunteet niin matalalla
kuin kynnysmattona oven alla.
Sen huomaa minusta  tänään juuri,
mutt´ hinku ois runoihin mulla suuri.
Vaan synny ei säkeitä, riimit ei rimmaa,
en stämmistä kiinni saa, mikähän spinnaa?

En siltikään surra  saa  päiviä näitä
kun  hiljalleen yksinäin "polttelen  jäitä".
Kun aurinko taivaalle nousee mielen,
se herkistää aivot ja sulattaa kielen.
Jo alkaa värssyjä hiljakseen tulla,
ja sykkiä runojen suoni taas mulla.
Kun hiljakseen istuu paikallaan hetken,
taas tehdä voi runojen maailmaan retken.

Kuin lapsi mä oottelen joulun tulla.
On kuusi ja kynttilät valmiina mulla.
On lahjoja kääritty lapsille monta,
on sukkia, suklaata verratonta.
Ja yllätys kaikille varmaankin on
tuo kirjamme, ponnistus uskomaton.
Sen hellästi sujautan konttiin pukin.
Ja tonttuset hiipivät villaisin sukin....

Tule joulu kultainen
soi kaupoissa tauotta sävel sen.
On mielessä taustalla lapsuuden joulut
kun pirtissä kuusi ja päättyivät koulut.
Oli kinkut ja laatikot, lipeäkalaa,
ja joku aikuinen aina poistui salaa...
Miten pukki kolkutti tullen tupaan.
Eikä ilman lahjoja jäänyt kukaan.

Voisko tunnelman takaisin lapsuuden joulun
vieläkin muistaa läpi elämänkoulun.
Lie parasta lopettaa lätinät tähän!
No saahan vanhakin muistella vähän
niitä kulta-aikoja lapsuuden oman,
niin vaatimattoman, huolettoman.
Tule joulu vanha ja kultainen.
Sinut takaisin haluan, tunnen sen.