Unessani, alitajunnan sokkeloista nouset näkyviin.
Päivisin häivähdyksinä, kuin ohimennen, muistelen sinua.
Kuinka voisinkaan unohtaa. Kuinka päästää irti?
Miten lähtösi tuntuukaan kipeältä sydämessäni,
vielä nyt, vuosien jälkeen. Avoimet haavat.
Ymmärrän, etten ole yksin tämän kaipuuni kanssa.
Muistot, kuin vangittuna siihen kipuun,
jota toivottomuudessani tunsin,
kykenemättömänä muita lohduttamaan.
Käsivarsia tarvitsevana, anovana, itkevänä.
Ja kuitenkin. Päivien ratas jatkaa pyörimistään,
elämän virta vie eteenpäin. Vuodenajat vaihtuu.
Silti lunta ei sada kipeän muiston päälle, siitä ei nouse
keväisin valkovuokkojen puhdas, hohtava kukkameri.
Sammalmatto voi peittää alleen, mutta ei anna unohtaa.
Päivisin häivähdyksinä, kuin ohimennen, muistelen sinua.
Kuinka voisinkaan unohtaa. Kuinka päästää irti?
Miten lähtösi tuntuukaan kipeältä sydämessäni,
vielä nyt, vuosien jälkeen. Avoimet haavat.
Ymmärrän, etten ole yksin tämän kaipuuni kanssa.
Muistot, kuin vangittuna siihen kipuun,
jota toivottomuudessani tunsin,
kykenemättömänä muita lohduttamaan.
Käsivarsia tarvitsevana, anovana, itkevänä.
Etsin sinua vieraista kasvoista. Muistelen piirteitäsi.
Häivähdystä hymystäsi silloin, kun kaikki oli hyvin.
Alakuloa silmistäsi, kun kipuusi ei lievitystä löytynyt.
Tuskaasi, kun vein sinua turhiksi jääneisiin tutkimuksiin.
Iäti kannan sinua mieleni sopukoissa. Loputtomiin.
Ja kuitenkin. Päivien ratas jatkaa pyörimistään,
elämän virta vie eteenpäin. Vuodenajat vaihtuu.
Silti lunta ei sada kipeän muiston päälle, siitä ei nouse
keväisin valkovuokkojen puhdas, hohtava kukkameri.
Sammalmatto voi peittää alleen, mutta ei anna unohtaa.
Voi miten kaunis ja surullinen. Kosketti syvältä.
VastaaPoistaMinttuli; näitä tuntoja ei kenellekään toivoisi. Oman lapsen hautaaminen on kamalinta, mitä kenellekään äidille voi tapahtua.
VastaaPoista"Silti lunta ei sada kipeän muiston päälle... "
VastaaPoistaNiin kauniisti kirjoitat, niin kipeästä asiasta. Oman lapsen hautaaminen - se kuva on aina myös minun mielessäni.
Anja kulta, minäkin olen haudannut oman lapseni. Juuri eilen 24.3. tuli täyteen 19 vuotta hänen lähdöstään oman käden kautta. Sen jälkeen maailma ei ole ollut enää entinen, eikä elämä. O_O
VastaaPoistaOsanottoni suruusi, Anja<3
samat tunteet ja muistot ovat minullakin, ei niitä pyyhi pois aika eikä elämä. 30 vuotta niittasi yhteen ja unessa kaikki on kuin muinoin. niin lähellä niin kaukana
VastaaPoistaPilviharso; koskaan ei unohdusta, vain kaipuu.
VastaaPoistaAili-mummo; kiitos kommentistasi, elämä ei todella ole koskaan entisellään.
aikatherine; on vain muistot, aika ennen ja sen jälkeen.