NYT MATKAA TEEN

Kun pakkanen vaan kiristää
niin pieni reissu piristää...
ja lämpimämpään, etelään
jo tästä kohta lennetään!

On matkalaukku pakattu,
on varpaankynnet lakattu;
kun sandaalit mä jalkaan saan
niin meren rantaa kuljen vaan.

Saan viettää luona ystävän
nyt hetken oivan, lämpimän.
Ja maljan saamme kohottaa,
on ystävyys niin mahtavaa!

Me neljäkymmentä jo vuotta
tunnettu on, eikä suotta
olla niinkuin paita, peppu.
Seikkailuja täynnä reppu!

Kierrelty on kahdestaan
kaupungeissa monen maan.
Aina hyvin tultu juttuun,
eikä suuta pantu muttuun.

Ystävyys on lahja kallis,
minkään sitä en mä sallis
rikkoa, vaan lujittaa.
Se kultaakin on kalliimpaa.

TUO PRINSSI ULJAS, NUORI, SADUN IHMEMAAN..

Ihan pikkuisena aina joskus kesken leikkien
uskoin, että isäni saapuisi ratsastaen pihalle
ja hakisi minut mummolasta.
Ei ratsastanut, kaatui Alakurtissa.
Turhaan odottelin.

Vähän isompana, alle kouluikäisenä,
tähyiltiin talvisen tähtitaivaan taakse,
huopatöppöset jalassa, hiukset jääpuikoilla,
rantarinteessä lumisella saunapolulla.
Sanottiin: juutalaisten nappikauppa auki.

Ensimmäiset ihastukset, lapsellisia.
Haaveita, unelmia. Utopiaa.
Ohi menivät, kohteet vaihtuivat.
Jalat hipaisivat maata vain joka
kolmannella askeleella. 

Sitten saapui hän. Tuo prinssi,
ei ratsulla vaan vanhalla fillarillaan.
Ja minä, siitä asti kun pappi 
sanoi aamenensa, hevosena ja rekenä.
Joskus sentään jalaksilla.

Mutta en valita. En sentään jäänyt
pelkästään reen sijalle.
Huonomminkin olisi voinut käydä.
Haaveet ratsulla karauttavasta
unelmien prinssistä eivät käyneet toteen.

Arkitodellisuus on aina tarua ihmeellisempää.
Elämää, ei sen enempää.
Runoratsu vain joskus yrittää laukata.
Vaatimattomalla menestyksellä.
Niinkuin elämä on. Arkipäivää. Kaikki hyvin.

(tämä on niin tylsä tekele ettei edes kuvia viitsi tähän laittaa...)

EILEN JA TÄNÄÄN

Vesihelmiä oksilla luumupuun
kun alkaa vuosi, ja tammikuun
toinen jo päivä; ulkona suojasää.
Kohta pihalla lunta et yhtään nää
jos räystäiltä vettä, kuin kevään myötä
näin valuu pitkin päivää ja yötä.

Ovat alenneet kinokset reunoilla pihan
ja sukset on laitettu kuntoon, ihan
turhan vuoksi, kun lunta ei lain.
Kumisaappaat jalkaani aamulla hain
vaikka jäässä  aivan pinta tien.
Paras kun metsäpolkua vien
pienen koirulin lenkille aamutuimaan.
Muuten kämmäisin kuperkeikkaan huimaan
jos ei piikkejä  saappaiden pohjan alla.
No, selviän hiljempaa kulkemalla!

Vaan entäpäs tänään? Yhtenään
lumihiutaleet maahan lämpimään
ja oksille vihreän pihapuun;
on kolmas päivä jo tammikuun!

En kaipaa pauketta pakkasten,
en paksua nietosta hankien.
Vain pientä sädettä auringon
joka varjoja reunaan koivikon
taas heittäisi, iloa, toivoa tuoden.
Ja alkaisi tämänkin uuden vuoden.