Täyden kuun kelmeä valo
tuo kummitukset kurkistelemaan
ikkunoiden takaa verhojen välistä.
Vaistomaisesti vedän peittoa ylemmäksi
leukaani asti, suljen silmäni ja lasken lampaita.
Tunnen jännityksen kangistavan, en saa unta.
Kuvittelen lepakkoja lentelemään
edestakaisin vuoteeni yläpuolelle,
susia hiiviskelemään pihan laidalle
puiden jättämiin varjoihin.
Pienikin risahdus saa aistit valpastumaan,
kuuntelen hiiren hiljaa yön ääniä.
En pysty rentoutumaan unien tulla.
Varmasti tiedän, ettei mitään pelottavaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti