SATEISEN AAMUN LÄTINÄRUNO

Hiljainen on talo, aamun valju valo
jostain lankeaa.
Hereillä, vaan kankeaa on ylösnousu nyt!
Enkä edes liene enää yhtään väsynyt.


Uuteen päivään silti on ponnistus tää mahdoton.
Kierähdän ja nostan kaulaa. Tänään täytyy jälleen laulaa
vanhaa virttä, vaikerrusta. 
Kunhan ei vaan mieli musta pilaa päivää kokonaan.
Kahvipannu kiehumaan!


Liikkeelle kun päästy on, kahvin tuoksu verraton
sieraimiini leijuu heti. Tuulettukoon vielä peti
hetken aikaa mullinmallin.
Keittiöstä otan pallin alleni ja kahvit juon.
Nautintoni juoman tuon mielen nostaa taivaisiin.
Ei kun päivän haasteisiin!


Ikäkö se alkaa painaa? Eihän toki, enhän vainaa
ole vielä pitkään aikaan. Uskon olemisen taikaan,
tarpeellinen moneen työhön, kunhan en jää tummaan yöhön
unten hulluun maailmaan. Kengät jalkaa sukkelaan.
Koira pieni ulos anoo, "mennään heti" mamma sanoo.
Reipas lenkki aamutuimaan, vielä ehtii lampeen uimaan.
Elämä on ihanaa. Se vain pitää oivaltaa!

Reippaasti kun vielä kampeen itseäni pihalampeen,
sieltä voimaa päivään tähän ammennan ees ihan vähän.
Jälleen jaksan mitä vaikka. Kivuton on joka paikka.
Kankeus ja kolotukset, poissa jäykkyys, hidastukset.
Kunhan vielä talvi saa, avantoon,  oi ihanaa!


(viis riimeistä tai poljennosta, kunhan laskettelin kuin Väinämöinen ikään laulellen vesiä...HIH)