Ystäväni, vuosien takaa,
haluaisin tänään,
ystävänpäivänä,
tietää mitä sinulle kuuluu!
Vieläkö kannat kaunaa minulle
mitättömästä väärinkäsityksestä,
toisen lausahduksesta,
johon olen osaton.
Olen monesti harmitellut sitä,
että väliimme aukesi
railo ilman omaa syytämme,
ja siksi ettemme asiasta pysyneet puhumaan.
Olisiko ollut liian vaikeata meille
kummallekaan, jos asian todet
olisikin nostettu aikanaan
kissan lailla pöydälle?
Kaatunutta maitoa lie turha itkeä,
mutta meidän – sinun ja minun -
ystävyytemme ei kai sitten
ystävyyttä liene ollutkaan.
Vaikka niin luulimme ja vaikka sitä kesti
yli neljä vuosikymmentä
pitkän ajan. Silti minusta välillä
vielä nytkin tuntuu haikealta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti