Metsä tuoksahtaa kallion reunassa vieläkin kesältä,
vaikka yöpakkasen kohmettamat poronjäkäläpallerot
rusahtelevat aamuvarhaisella askelteni alla.
Tuulen lähes alastomaksi puhaltamassa koivussa
parvi urpiaisia; helisevät kuin tuhannet tiu´ut.
Kauempaa kuuluu punatulkkujen vihellys,
pian siirtyvät pihapiiriin, auringonkukan siemenille.
kallioseinämän on rahkasammaleen alta juokseva
sadevesi värjännyt punaisenruskeaksi.
Yli lentävä naakkaparvi tuo mieleeni elokuvan Linnut.
suppilovahveroita, ryppyreunaisia kuin Punahilkan
mummon yömyssyt.
peittämä. Lämmön norjistama kiiltäväkuorinen sinimusta
sitisontiainen pyrkii eteenpäin haavanlehtien seassa.
Kaipaako sekin vielä kesään? Minä kaipaan jo lunta.
Sanoillasi loit ihanan syksyisen tunnelman.
VastaaPoistaUnelma; ei tästä oikein runoa syntynyt, kunhan sain sanoja perätysten. Mutta fiilis metsässä on huikea näin lämpiminä syyspäivinä.
VastaaPoistaIhana sanat ja kuvat. Kiitos ♥
VastaaPoistaNoissa sanoissa ja kuvissa on hienoa tunnelmaa<3
VastaaPoistaKiitos, Anja-Regina<3
Minttuli ja Aili-mummo; kiitos kommenteistanne, ne kannustavat sanojen suoltajaa eteenpäin.
VastaaPoista