ISÄNPÄIVÄNÄ 2012

Sataa lumihiutaleita.

Sataa räntää sekä vettä.

Mieleen nousee kaunis muisto

pohjoisesta. Hautapuisto,

jonne kukkakimpun pienen

jätin kivipaaden viereen.

Muistan, kuinka tunsin, että

hetken, vahvan tunteen vienen

voimakseni tielle elon,

poistajaksi menneen pelon,

täyttäjäksi tyhjän olon

isättömän lapsipolon.

Sitä matkaa pohjoiseen

mielessäni jälleen teen.

Muistoksesi kynttilän

tänään, isä, sytytän.

Sydämeeni rauhan sain,

rauhan, jota kauan hain.

Isänpäivän lämpimät onnittelut 

jokaiselle isälle. Olkaa lapsillenne läsnä.

SYYSRIIMITTELYÄ

Taisi mennä jotain pieleen
kun ei mitään nouse mieleen.
Runoa ei suoni pukkaa,
harmittelen, suorin tukkaa....

Riimittelyyn olis mieli
vaan ei taivu Anja kieli.
Askel metsän laitaan kantaa.
Virikkeitä ehkä antaa
kuura maan,  ja lehden lento,
tuulen suukko poskeen hento.

Metsäpolku ohi lammen;
tuuli riipoo lehdet tammen,
polun pintaan syntyy matto,
yllä kirkas taivaan katto.

Kuusimetsä, niinkuin taulu!
Siitä pulpahtaakin laulu
Mörri-Möykyn pesäkolon,
peikon turvallisen olon.

Sammal peittää kallion,
syksyn ruska kaunis on.
Metsäorvokkikin vielä
kukassansa metsätiellä.

Vahverotkin vielä luuraa
sammaleessa! Lunta, kuuraa
puhalteelee tuuli öin,
taivas kirkkain tähtivöin
revontulten loistaa antaa.
Talveen meidät syksy kantaa.

Eipä taaskaan tikku kieleen
mennyt, nousi sanat mieleen.
Ulkoilma tekee terää,
ajatukset siellä herää...


(ja tervetuloa runonpunontaan uudet lukijat!)

TIKKU KIELESSÄ

On kuin olis tikku kieleen
tullut, kun ei runot mieleen
ole nousseet pitkään aikaan.
Mikäs sen nyt aikaan saikaan?
Liekö syksyn sadesäissä
syy, vai niissä taikka näissä
puuhastelun mietinnöissä.
Kenties valvotuissa öissä?

Yöllä piinaa täysikuu,
sade piiskaa, taikka muu
hiertää alla hiusten rajan.
Koetan kestää tämän ajan.
Reippautta kyllä sain
metsästä, kun eilen hain
vahveroita talven tulla.
Riittävästi on jo mulla.

Päivät silti samaa rataa
peräperää aina mataa.
Tempaistava akka on
säälin suosta, onneton.
Reippaaksi mä alan heti.
Homma tämä kiinni veti.
Valita en syksyn säästä
otan kiinni ilon päästä.

Ja heti huomenna käynnistyy
uusi ja positiivinen asenne
elämään, syksyyn...hih.
Näkispä vaan.

MÖKKIAAMUJA

Eipä kauhun rima eteen
nouse, aamulla kun veteen
laiturilta askellan, 
uskallan ja pulahdan.

Simo vahtii laiturilla:
onko mamman hyvä olla
vaikka vettä kaulaan saakka.
Simolla lie huolten taakka.

Älä pelkää, koira pieni!
Itse valitsin tään tieni,
reippautta päivään saan.
Uimaan tahdon uudestaan.

Mökillä on hyvä olla
sateella ja auringolla.
Sielu lepää, rauhoittuu.
Unhoon jää näin kaikki muu...

SIITÄKÖ PUHE, MISTÄ PUUTE?!?

Joko mittumaarista ohi on
kesä, kohti syksyäkö jo mennään?
Kun sataa, ja maisema lohduton
ja märkänä käyskennellään
pihan polkuja, ylitse nurmikon,
alle omenapuiden kun suunta on.


Jo näkyvät raakileet omenapuun,
myös luumujen, kirsikoiden.
Ja puolessa välissä ensi kuun
sato kypsyy myös mansikoiden.
Pian säilötään satoa kiireenvilkkaa!
Ei hukkaan päästetä pientäkään tilkkaa.

Voi olisin vieläkin pitänyt kesää - 
tokko lämpöä tarpeeksi lienyt.
On linnuilla yhäkin monta pesää
jonne emot on nokassaan vienyt
vielä ruokaa kasvuksi poikasten.
Täytyy lentoon ehtiä kaikkien...


Eipä huolta, kypsykööt marjat ja muut,
pian lapsilla mustikan mustina suut!
Ja maistavat mansikat makeat,  niin, 
ne ennen maidossa uitettiin - ja
mansikkamaitoa parempaa en
minä vieläkään tiedä - tai valehtelen!


On suukkoset makeinta maailmassa!
Tai olivat ennenvanhaan..
Nääs vuodet jo elämän tuoksinassa 
arki allensa tallasi santaan. 
Maun suukkojen haalisti, niinkuin muunkin
romantiikan ja herkkyyden hetket.
Ja kuivatti hersyvän hellyyden puunkin,
vei rakkauden salaiset retket.


Jälkipuhe:
(No ei se nyt ihan niinkään ole, vanha rakkaus ei ruostu,
ja jos välillä patinaa pintaansa saa,  niin sitä kun hiukkasen
rapsuttaa, niin löytyy hehkua pinnan alta. Ei taida löytyä maailmalta tän parempaa elämää mitä on tässä. On turhaa valitus elämässä; täyttä vauhtia kohti tulevaa voi vanhakin varmasti ponnistaa...)

MITTUMAARIN TUNNELMISSA

Järven yllä sateenkaari -
aivan kohta mittumaari,
keskikesän juhla oiva.
Haitari on varmaan soiva!
Läpi rannan kiirii soitto
kunnes alkaa aamunkoitto
vaikka onkin yötön yö.
Hyttyset ne meitä syö...

Kokkotulet leiskuaa, 
savu taivoon kohoaa,
levittäytyy ylle veen.
Taikoja jos vielä teen,
saatan nähdä kullan oman -
sekä Simon, verrattoman
tietä vastaan tepsuttavan,
iloisena haukahtavan.

Mittumaari, suven juhlaa,
luonto kauneintansa tuhlaa
iloksemme, jos vain mieli
kumartua puoleen maan.
Huomaatko nää lemmikit,
liljankukat, orvokit?
Kiitosta saa laulaa kieli,
juhannusta juhlitaan!

Olkoon juhannusjuhla iloa tulvillaan.


Vitsit kun jäi ison rivivälit, mutta niinhän sitä pitää välimatkaa olla juhannusliikenteessäkin....

HARMITONTA MIELIHARMIA

Voi että mä mieleni pahoitan
joka ainut kerta kun päätän,
että netissä ostokset rahoitan
ja visa-kortilla säädän.
Kuvatallenustilaa lisää ostaa,
vaan nettipä minulle aina kostaa -
ja väittää, että jo huijata tahdon.
Tai ei ole tilillä katetta!

Minä pankkiin soitin ja murhetta itkin
ja valitin Nordeaan lankoja pitkin.
Siellä naurahti tyttö ja tarkisti tilin,
sanoi, päivitä ihmeessä rastia mihin
antaa oikeudet nettikauppaan.
Minä neuvosta vaarin otin heti
ja alkoi pelittää mummin netit
ja löytyä lisää tallennustilaa.

Sitä tyhmyydellään hommia pilaa,
kun ei riittävän tarkasti katsoa muista
eri valikkoruutuja. Pikkuruista
tarkkuutta vaativat nettiostot
ja kortille kate löytyi kyllä.
On tilaa kuvien siirtelyllä....

Ja mummelin tyytyväinen olo;
taas opittiin verkkopankista kolo
josta nettiostoja ohjata voi.
Taas kerran viisastuin. Oijoijoi!
Ja vaikkei nää kuvat tekstiini passaa,
niin mummo tää tallennustilaansa hassaa...