SIITÄKÖ PUHE, MISTÄ PUUTE?!?

Joko mittumaarista ohi on
kesä, kohti syksyäkö jo mennään?
Kun sataa, ja maisema lohduton
ja märkänä käyskennellään
pihan polkuja, ylitse nurmikon,
alle omenapuiden kun suunta on.


Jo näkyvät raakileet omenapuun,
myös luumujen, kirsikoiden.
Ja puolessa välissä ensi kuun
sato kypsyy myös mansikoiden.
Pian säilötään satoa kiireenvilkkaa!
Ei hukkaan päästetä pientäkään tilkkaa.

Voi olisin vieläkin pitänyt kesää - 
tokko lämpöä tarpeeksi lienyt.
On linnuilla yhäkin monta pesää
jonne emot on nokassaan vienyt
vielä ruokaa kasvuksi poikasten.
Täytyy lentoon ehtiä kaikkien...


Eipä huolta, kypsykööt marjat ja muut,
pian lapsilla mustikan mustina suut!
Ja maistavat mansikat makeat,  niin, 
ne ennen maidossa uitettiin - ja
mansikkamaitoa parempaa en
minä vieläkään tiedä - tai valehtelen!


On suukkoset makeinta maailmassa!
Tai olivat ennenvanhaan..
Nääs vuodet jo elämän tuoksinassa 
arki allensa tallasi santaan. 
Maun suukkojen haalisti, niinkuin muunkin
romantiikan ja herkkyyden hetket.
Ja kuivatti hersyvän hellyyden puunkin,
vei rakkauden salaiset retket.


Jälkipuhe:
(No ei se nyt ihan niinkään ole, vanha rakkaus ei ruostu,
ja jos välillä patinaa pintaansa saa,  niin sitä kun hiukkasen
rapsuttaa, niin löytyy hehkua pinnan alta. Ei taida löytyä maailmalta tän parempaa elämää mitä on tässä. On turhaa valitus elämässä; täyttä vauhtia kohti tulevaa voi vanhakin varmasti ponnistaa...)