HÄRKÄVIIKOT

Näin jätimme taas taakse joulun.
On lapset alkaneet koulun -
ja härkäviikot alkaa aikuisilla.

Miten onkaan  taikaa  lumisilla
pihateillä,   onhan aikaa meillä
vanhoilla jo hissutella hiljaa, varoen
ja väistää petollisen liukkauden.


Tervetullut lumivaippa valkoinen!
Ei haittaa, vaikka pieni pakkanen
nipistelee nenänpäätä, peukaloita.


Eikä meidän vuodenvaihteluita voita 
ikikesän aurinkoinen maa.
Ihanaa, kun lunta tupruttaa!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Runohuiskaisu uuden vuoden aattona:

Uusi tulla tupsahtaa, vanha silloin mennä saa!
Näin käy aina elämässä,  hätäkö siis meillä tässä.
Ulos lentää joulukuusi, tervetullut vuosi uusi!


Menestystä tulevalle vuodelle ja kiitos kuluneesta.
Anja, Jussi ja Simo

TULE JOULU KULTAINEN

Tää on taas yks vanhan valitusvirsi joka oli jäädä joulukiireiden alle. On riimiharjoitusta vaan...

Ei mitään synny, on järki jäässä!
Vain tyhjiä sanoja, tyhjyys päässä.
On mieli ja tunteet niin matalalla
kuin kynnysmattona oven alla.
Sen huomaa minusta  tänään juuri,
mutt´ hinku ois runoihin mulla suuri.
Vaan synny ei säkeitä, riimit ei rimmaa,
en stämmistä kiinni saa, mikähän spinnaa?

En siltikään surra  saa  päiviä näitä
kun  hiljalleen yksinäin "polttelen  jäitä".
Kun aurinko taivaalle nousee mielen,
se herkistää aivot ja sulattaa kielen.
Jo alkaa värssyjä hiljakseen tulla,
ja sykkiä runojen suoni taas mulla.
Kun hiljakseen istuu paikallaan hetken,
taas tehdä voi runojen maailmaan retken.

Kuin lapsi mä oottelen joulun tulla.
On kuusi ja kynttilät valmiina mulla.
On lahjoja kääritty lapsille monta,
on sukkia, suklaata verratonta.
Ja yllätys kaikille varmaankin on
tuo kirjamme, ponnistus uskomaton.
Sen hellästi sujautan konttiin pukin.
Ja tonttuset hiipivät villaisin sukin....

Tule joulu kultainen
soi kaupoissa tauotta sävel sen.
On mielessä taustalla lapsuuden joulut
kun pirtissä kuusi ja päättyivät koulut.
Oli kinkut ja laatikot, lipeäkalaa,
ja joku aikuinen aina poistui salaa...
Miten pukki kolkutti tullen tupaan.
Eikä ilman lahjoja jäänyt kukaan.

Voisko tunnelman takaisin lapsuuden joulun
vieläkin muistaa läpi elämänkoulun.
Lie parasta lopettaa lätinät tähän!
No saahan vanhakin muistella vähän
niitä kulta-aikoja lapsuuden oman,
niin vaatimattoman, huolettoman.
Tule joulu vanha ja kultainen.
Sinut takaisin haluan, tunnen sen.

SYKSYINEN METSÄ

Metsä tuoksahtaa kallion reunassa vieläkin kesältä,
vaikka yöpakkasen kohmettamat poronjäkäläpallerot
rusahtelevat aamuvarhaisella askelteni alla.

Tuulen lähes alastomaksi puhaltamassa koivussa
parvi urpiaisia;  helisevät kuin tuhannet tiu´ut.
Kauempaa kuuluu punatulkkujen vihellys,
pian siirtyvät pihapiiriin, auringonkukan siemenille.

Maaruskan värittämä luonto hehkuu vielä hetken ja
kallioseinämän on rahkasammaleen alta juokseva
sadevesi värjännyt punaisenruskeaksi.
Yli lentävä naakkaparvi tuo mieleeni elokuvan Linnut.

Aurinko lämmittää. Vielä nousee kuusikon sammalikosta
suppilovahveroita,  ryppyreunaisia kuin Punahilkan 
mummon yömyssyt. 

Polku on kosteiden keltalehtien 
peittämä. Lämmön norjistama kiiltäväkuorinen sinimusta
sitisontiainen pyrkii eteenpäin haavanlehtien seassa.
Kaipaako sekin vielä kesään? Minä kaipaan jo lunta.

SYNTYMÄPÄIVÄTERVEHDYS YSTÄVÄLLE

Inkeri-ystävämme täytti tänään 85 vuotta. Piipahdimme onnittelukäynnillä kera ruusukimpun. Korttiin rustasin:

ELÄMÄSSÄ PALJON TAIKAA,
ILONAURUT, LAULUT RAIKAA.
EIKÄ TUNNU ELON TIELLÄ
INKERILLÄ IKÄ VIELÄ.
NUORUUS VAIKKA JÄÄNYT ON,
IKINUORI, VERRATON
INKERI TÄÄ KERIMÄEN.
PORVOOLAINEN.  YLLÄTTÄEN
TASAVUOSIA NYT TÄYTTÄÄ,
TYTÖNHUPAKOLTA NÄYTTÄÄ.
LÄMPIMÄT ONNITTELUT SANKARILLE.


Kahvipöytä oli koreana ja sankari iloisena vaikka takana jo päivän vieraiden virta. Vaan vieläpä virtaa riitti. Mieleenjäävä hetki. Olisinpa itse yhtä pirtsakka tuossa iässä, jos sen rajapyykin saavutankaan. 

SATEISEN AAMUN LÄTINÄRUNO

Hiljainen on talo, aamun valju valo
jostain lankeaa.
Hereillä, vaan kankeaa on ylösnousu nyt!
Enkä edes liene enää yhtään väsynyt.


Uuteen päivään silti on ponnistus tää mahdoton.
Kierähdän ja nostan kaulaa. Tänään täytyy jälleen laulaa
vanhaa virttä, vaikerrusta. 
Kunhan ei vaan mieli musta pilaa päivää kokonaan.
Kahvipannu kiehumaan!


Liikkeelle kun päästy on, kahvin tuoksu verraton
sieraimiini leijuu heti. Tuulettukoon vielä peti
hetken aikaa mullinmallin.
Keittiöstä otan pallin alleni ja kahvit juon.
Nautintoni juoman tuon mielen nostaa taivaisiin.
Ei kun päivän haasteisiin!


Ikäkö se alkaa painaa? Eihän toki, enhän vainaa
ole vielä pitkään aikaan. Uskon olemisen taikaan,
tarpeellinen moneen työhön, kunhan en jää tummaan yöhön
unten hulluun maailmaan. Kengät jalkaa sukkelaan.
Koira pieni ulos anoo, "mennään heti" mamma sanoo.
Reipas lenkki aamutuimaan, vielä ehtii lampeen uimaan.
Elämä on ihanaa. Se vain pitää oivaltaa!

Reippaasti kun vielä kampeen itseäni pihalampeen,
sieltä voimaa päivään tähän ammennan ees ihan vähän.
Jälleen jaksan mitä vaikka. Kivuton on joka paikka.
Kankeus ja kolotukset, poissa jäykkyys, hidastukset.
Kunhan vielä talvi saa, avantoon,  oi ihanaa!


(viis riimeistä tai poljennosta, kunhan laskettelin kuin Väinämöinen ikään laulellen vesiä...HIH)

SIELUNMAISEMA

Miten kesän jälkeen syksyinen sää
voi joka kerta vain yllättää!
Vaikka mieli ois kesän lämpöä täynnä.

Kun tuuli ulvoo ja taivuttaa puita,
kun jääriite kahlitsee lahtien suita
on mielessäs kaipuuta lämpöön kesän!

Myös lintuset jättivät tyhjäksi pesän
ja lensivät kohti lämpimää maata.
Et itsekään jäädä sä kesään saata
vaan kuuntelet sadetta, tempoa tuulen.
Olet onnellinen, ainakin luulen!

Syksyn lapselle varmasti tuttu on myrsky,
tuo kohina tuulen ja aaltojen hyrsky.
Kun katselet rannalta järvelle päin
niin äkkiä huomaatkin yllättäin
miten kaunis on sielusi maisema tää.

Luonnonkauneus voi yllättää.
Kunhan vaiti kuuntelet luontoa tässä,
et  viihdy kaupungin hälinässä,
vaan aina kun tilaisuus myöden antaa,
sä ajelet kohti lapsuuden rantaa...

Sielunmaisemaas, missä jo odottaa
lämmin sauna ja lapsuuden marjamaa.
Siitä nautit, se ainutkertaista on!


Siksi kaipuusi sinne on pohjaton...