SURU JA KAIPUU

Miten taivas kyynelehtii
pisaroita järven pintaan!
Ajatukset jälleen ehtii -
ikävä kun nousee rintaan -
siihen päivään raskaaseen. 

Kauneimmillaan kesäpäivä 
lämmin, arki aurinkoinen.
Sisimmässä huolen häivä.
Sitten alkoi matka toinen,
matka murheen, ikävän.

Vuodet raskaat taakse jää.
Ehkä paremmin kuin  silloin
elämää nyt ymmärtää.
Raskasta on usein illoin, 
itku uneen siivittää.

Ikävään ja kaipaamaan 
jäämme sua. Raskas taakka,
joka painaa aina vaan.
Elämämme loppuun saakka.
Unohtaa sua emme voi.



(tämä runonen on syntynyt muutama vuosi sitten ikävästä, kaipauksesta, surusta joka jäi 30.6.2006  eikä hellitä)