Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

HELMIKUUN AAMU

Katson ulos ikkunasta:
auringon säteet lävistävät
männyn oksiin tarttuneet
pienet vesipisarat tehden niistä
hohtavia timantteja,
jotka auringon lämpö pudottaa
yhden kerrallaan alas maahan.

Muutama päivä sitten sataneen
pakkaslumen pinnalla
sädehtivät tuhannet, tuhannet
pienet timantit.
Siirtäisin ne   sormukseeni,
jos kestäisivät lapasen 
lämpöä sulamatta vesipisaroiksi.

Nautin helmikuun valoisista,
pidentyneitä päivistä.
Timanteista hangella ja
mäntyjen oksistossa.
Nautin jäniksen jäljestä puutarhan
aitovieressä, sinitiaisesta lintulaudalla 
ja kevään odotuksesta...

3 kommenttia:

  1. Kaunis, positiivinen ja toivoa antava runo. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit runosta. Tervetuloa lukijaksi. Toivon että viihdyt. Olen piipahtanut blogissasi ja varmaan tulen toistekin kurkkimaan ja kentis lukijaksikin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista