Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

perjantai 28. lokakuuta 2011

SYKSYINEN METSÄ


Metsä tuoksahtaa kallion reunassa vieläkin kesältä,
vaikka yöpakkasen kohmettamat poronjäkäläpallerot
rusahtelevat aamuvarhaisella askelteni alla.


Tuulen lähes alastomaksi puhaltamassa koivussa
parvi urpiaisia;  helisevät kuin tuhannet tiu´ut.
Kauempaa kuuluu punatulkkujen vihellys,
pian siirtyvät pihapiiriin, auringonkukan siemenille.
Maaruskan värittämä luonto hehkuu vielä hetken ja
kallioseinämän on rahkasammaleen alta juokseva
sadevesi värjännyt punaisenruskeaksi.
Yli lentävä naakkaparvi tuo mieleeni elokuvan Linnut.


Aurinko lämmittää. Vielä nousee kuusikon sammalikosta
suppilovahveroita,  ryppyreunaisia kuin Punahilkan 
mummon yömyssyt. 


Polku on kosteiden keltalehtien 
peittämä. Lämmön norjistama kiiltäväkuorinen sinimusta
sitisontiainen pyrkii eteenpäin haavanlehtien seassa.
Kaipaako sekin vielä kesään? Minä kaipaan jo lunta.

5 kommenttia:

  1. Sanoillasi loit ihanan syksyisen tunnelman.

    VastaaPoista
  2. Unelma; ei tästä oikein runoa syntynyt, kunhan sain sanoja perätysten. Mutta fiilis metsässä on huikea näin lämpiminä syyspäivinä.

    VastaaPoista
  3. Ihana sanat ja kuvat. Kiitos ♥

    VastaaPoista
  4. Noissa sanoissa ja kuvissa on hienoa tunnelmaa<3

    Kiitos, Anja-Regina<3

    VastaaPoista
  5. Minttuli ja Aili-mummo; kiitos kommenteistanne, ne kannustavat sanojen suoltajaa eteenpäin.

    VastaaPoista