Voi jösses. Löysin tämän runon vuodelta -93. Millaista hunajan valutusta meikäläiseltä on paperille vuotanutkaan. Nyt saa nauraa.
"Sinut saanko, kun maanantai-ilta,
vaikka lyhyen hetken vaan?
Kuinka tuntuvat onnellisilta
pienet tuokiot vain kahdestaan!
Tulet luokseni, aivan kuin salaa,
hiivit luokseni kuutamoon.
Painat suukkosen, kylläpä palaa
sinun huulesi. Luonasi oon.
Huomispäivän en tahtoisi lainkaan
tulla keskelle tunteeni tään.
Liian vähän jää sittenkin aikaa,
aamu jättää pian taas ikävään.
Milloin luonani, rakkahin, voisit
olla kuin yhden illan sä vain?
Mulle suurimman riemun kun toisit,
jos vaan luokseni jäämään sun saan!
kirjoitettu 7.7.1993
"Sinut saanko, kun maanantai-ilta,
vaikka lyhyen hetken vaan?
Kuinka tuntuvat onnellisilta
pienet tuokiot vain kahdestaan!
Tulet luokseni, aivan kuin salaa,
hiivit luokseni kuutamoon.
Painat suukkosen, kylläpä palaa
sinun huulesi. Luonasi oon.
Huomispäivän en tahtoisi lainkaan
tulla keskelle tunteeni tään.
Liian vähän jää sittenkin aikaa,
aamu jättää pian taas ikävään.
Milloin luonani, rakkahin, voisit
olla kuin yhden illan sä vain?
Mulle suurimman riemun kun toisit,
jos vaan luokseni jäämään sun saan!
kirjoitettu 7.7.1993
tämähän on täynnä tunneta, sen hetken syvin ajatus. ilman riimitystä vapaa ja muokkaamaton tuokio elämän virrassa. minä tykkään runon aitoudesta
VastaaPoistaHih, itseäni nauratti kun löysin runontekeleeni kahdenkymmenen vuoden takaa. Kai sitä vielä silloin hormoonit hyrräsi...?
PoistaAina sattuu ja tapahtuu..;)
VastaaPoistaPs. Eihän tuo vaadi muuta kuin sävelmän ♥
Kiitos Aili. Vois olla liian imelä iskelmäksikin...♥
Poista