Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

maanantai 14. helmikuuta 2011

VAHVEMPI MEISTÄ

Tyyni ilmeesi, järkkymätön olemuksesi;
tartun käteesi ja tunnen lämmön virtaavan
sieluni jokaiseen sopukkaan, turvaksi.

Ilmeesi ei värähdä, vain kätesi kosketus
kertoo perhosista vatsassasi
kun kätesi puristuu sormieni ympärille
tarpeettoman lujasti.

Mieleni rauhoittuu ja hengitykseni tasaantuu.

Ei enää mitään hätää,  tilanne ohi.
Voimme laskea perhoset lentelemään
takaisin   kukkaniityille.



2 kommenttia:

  1. Puhutteleva on tämä runo. Hyvin lohdullinen. Kiitos Anja!

    VastaaPoista