Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

MARRASKUU

Marraskuu -
ja kohta jo joulu.

Maa vailla lumipeitettä,
vain sateen liottamat
koivunlehdet
ja männynneulaset
lätäköisellä polulla.

Aamu valkenee verkkaan,
pimeys poistuu viivytellen.

Kaipaan kohmeisten lehtien
kahinaa lenkkipolulleni..
Kaipaan vitivalkoista lunta
peittämään puolukkamättäitä.
Kaipaan, vaikka en tiedä,
onko se jätettyä vai tulevaa.
















Huomaan uusia hennonvihreitä
lehtiä mustikanvarvuissa!
Tokko tiesivät, tulee kylmyys,
lunta,  paukkupakkasia.
Miksi avata silmunsa talveen,
sillä  kevääseen on vielä aikaa.

Polun varren uljaat saniaiset
ovat  taittuneet maata vasten.
Kaarelle, suojaksi sammaleesta
nousevalle suppilovahverolle.

Kahlaan kaakaonruskeassa
ruohikossa ja väistelen
vesilätäköitä.
Marraskuu -
ja kohta on joulu.







sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

MITTUMAARIN MIETTEISSÄ



Aurinkoa,   taivaankaari
sininen.  On mittumaari.
Keskikesän suurta juhlaa!
Päivät lämpöänsä tuhlaa.















Yöllä paistaa täysikuu,
kauniimpi kuin mikään muu
silta kuun on järven yllä.
Ihana on kesä, kyllä!

















Aamun tullen kimmeltää
aurinko, ja veteen jää
säteittensä kirkas hohde;
kuvaajalle oiva kohde.














Juhannus on juhlaa kesän,
ihmisenkin oman pesän
onni valtaa, hyvä on
mielikin, niin huoleton!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

SYNTTÄRIRUNOSIA

Taidanpahan tallentaa tänne ne runoset, joilla onnittelin tripla-synttäreillä. Ovatpahan muistissa täällä.

" Ruusun tahdon sulle antaa, kukan naisen kiireisen.
Tarvitse ei vettä kantaa, - kuihdu ei, on ikuinen.

Paljon ruusuisia vuosia sinulle!"
(paketissa Tomulan seinälautanen rosa baccara)

Ja serkkupojalle:
"Katse eteenpäin!
Asento, lepo ja hernerokka - asemapaikkana Hartolan Nokka!
Nytpä jo pääsitkin miehen ikään, elämä maistuu, ei hillitse mikään.
Tässäpä sinulle koiruli söpö, olkoon se vaikkapa kolmas Jöpö! "

Harmi, ettei ole kuvaa kolmannesta nyytistä. Siinä oli Nomination-rannekkeen kalapala ja pussukallinen erilaisia "jalokiviä".
Mutta runo 15-vuotiaalle ja ripille päässeelle H:lle tässä:

"Jos kivi kengässä alkaa hiertää, parasta silloin on sepelit kiertää.
Kiviä sinulle lahjaksi kannan, lämmöllä kaikki sinulle annan.

Riparilahjaksi rannekkeen pala, olkoon se vaikkapa Korppisen kala!"

Nämä runoset on meikäläisen vakilätinöitä, niitä on kiva kirjoitella vaikkapa Muumi-aiheisiin kortteihin.



perjantai 31. toukokuuta 2013

MÖKKERÖLLÄ

Kesä kesän jälkeen saan
viettää aikaa uudestaan
niinkuin ennen, huolta vailla,
lapsuuteni kultamailla.












Niemen nokkaan mökki nousi,
rannan eessä kuikat sousi
kohti saaren lummerantaa,
joka pesäsuojan antaa.












Kesäillan tuuli vieno,
saunan lämpö, olo hieno.
Laiturilta veden syliin.
Kaipaa en mä toisiin kyliin.












Lähellä on luonto, vettä
polskutella vaikka että
virkistyy - ja hyvä niin,
lepo siirtyy jäseniin.












Aitta oottaa nukkujaa.
Kuunnellaanko kukkujaa
lähimetsän koivupuussa?
Uni oottaa ovensuussa.




Mieli hyvä, onnellinen,
olo raukee, levollinen.
Enpä vaihtais koskaan tätä
mökkiläisen elämätä!






keskiviikko 1. toukokuuta 2013

VAPPU

Kevään juhla, valkolakki,
pakko laittaa päällystakki!

Kuohuviini, tippaleipä,
sima, brunssi, huolta eipä.

Vappu, vippi ja huppu...
Jouluruusun auennut nuppu.


perjantai 26. huhtikuuta 2013

AJATUKSIA...

Kuuletko koivujen puhuvan?
Huomaatko, miten viesti kulkee tuulen mukana,
siirtyy latvuksesta latvukseen?

Vieriikö kaikki, mitä sanomme 
huhuina ihmiseltä ihmiselle?
Pitäisi varoa mustamaalaamista...


















Lahja. Mieluinen. Yllättävä.
Tavanomaisesta jää hailakka jälkimaku.
Silti kohteliasta olla kiitollinen.
Muuten saattaa olla lahjaton...















Syksyn kuuraiseen maahan jäätyneet
keltaiset hevoskastanjan lehdet
kahisevat askelteni alla.
Samanlaista kahinaa ovat
lapsuudesta nousevat muistot.
Oman isän ikävää.



lauantai 9. maaliskuuta 2013

OODI KURPITSALLE

Tämä tarina on tosi ja tapahtui eräälle soittajapojalle vuosia, vuosia  sitten. Tai itseasiassa soittajapoika ei ollut ihan sivustakatsojana vaan matkalla ollut vaimonsa.
Vieläkin nousee naurunhörähdys, kun  luen tätä vaimon kertomaa tarinaa:



Soi laulusi herkkänä pilviin niin
ja minulle lausuit sä vain näkemiin.
Luin silti katseestas jotakin muuta -
ja katsoin tarkemmin punaista suuta!
Sinuun hurjasti ihastuin.

Kiihkon salatun rakkauden heti näin
miksi tulikin  mieleeni niin yllättäin?
Mä mietinkin alati nyt kuumeisesti,
mikä salatun onnemme edes esti?
En hillitä kiihkoa voi!

"Oi Kurpitsa, oi Kurpitsa,
sä Kurpitsani mun.
En odottaa mä kauemmin
voi ihanuuttas sun."

Sä tulit illalla luokseni yksin kun  jäin,
hiipien  suojassa  syyshämäräin.
Ovi lukkoon tiukasti narahtain kääntyy,
reisi kiihkeä reittä vasten jo vääntyy.
Niin ihana Kurpitsa mun...

Lukko rapsahtaa uudelleen nyt yllättäin!
Minä keskelle tupaani seisomaan jäin.
On ylläni kalsarit ainoastaan
vaimon edessä, mitäpä nyt sanotaan?
Että Kurpitsa kylässä on?!?

Vaikka koetankin  tarkasti sen selittää,
ei vaimoni mitenkään voi  ymmärtää.
Miksi  Kurpitsaa eessäni kääntelin,
minä oudosti vaimolle vain ääntelin.
Vieläkin mua nolottaa.

Mutta Kurpitsaa silti mä niin haluan,
yksin harmissain muistoaan nyt kaluan.
Kunhan vaimoni  reissuillaan taasen on siellä,
niin vannon, ei kalsarit enää oo tiellä.
On Kurpitsa kylässä taas.

"Oi Kurpitsa...."

30.11.1994 anja

Tämän poljento ei stämmää, mutta tositarinoita pitää merkitä muistiin, hih.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

SINIKELLOJA



Sinikelloja poimin mä sulle,
soida kimppuni valssia vois!
Vielä hunnuksi, kuin morsiolle
valkomatarat hulmua tois.
Sinä muistathan häävalssin kerran,
käsivarsillas liidellä sain!
Enää tunteita jäänyt sen verran,
viivyt luonani hetkisen vain.

Valssi tää, hiljainen
keinunta sinikellojen
muiston rakkaan
voimaksi pakkaan,
tietä kun käyn yksinäin. 

Sidon kimppuuni kaiken sen riemun
jota kanssasi kokea sain.
Eron tuska on virta, mi vie mun
yhä kauemmaks sinusta vain.
Sinä muistathan rakkauden silloin -
ensisuudelman, kiihkon se toi.
Kaikki tuo on vain muistona illoin
unelmissaan vain elää sen voi.

Kuitenkaan sua en vois
luovuttaa millään pois
vaikka  tiedän
tuulien vievän
kumpaakin taas eteenpäin.

9.7.1993 anja



Vanhaa tarinaa...silloin joskus yritetty saada valssin poljentoon sanoiksi.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

KATKERANSULOINEN PALUU

En mä uskonut tunteitain silloin,
järki voitti, sä jäädä sait niin.
Minä sydäntä kieltelin illoin,
vaikka toi sinut ain´ unelmiin.
Lähdin luotasi kauaksi työhön,
mikä leivän ja varmuuden toi.
Sinä jälkeeni katselit yöhön,
kuka lähtee, ei palata voi.


Sulta rakkaani pyydänkin tänään,
ota luoksesi, syliisi sun.
Salli jäädä, mä tyytyisin vähään,
paitsi rakkauteen, olethan mun.
Aina helppo ei palata sinne
minkä kylmästi jättänyt on.
Ellet huoli, en tietää voi, minne
tästä lähtisin nyt onneton.


Kauanhan matkallain
vuosia viivyinkin vain.
Syliisi turvaan painaisin pään.
Sallitko, että siihen mä jään.

4.3.1993 anja





Tervetuloa runoblogiini, Suvi!

torstai 28. helmikuuta 2013

SOITTAJAN VAIMON KAIPAUS

Kaappeja siivotessani löysin nipun räpeltämiäni runoja. Se oli siihen aikaan, kun isä lampun osti eli vuodelta 1993. Silloin tein yhteistyötä paikallisen säveltäjän kanssa ja sanoitin muutamia hänen lauluistaan. Nämä runot eivät ole kuitenkaan niitä sanoituksia, ovatpa ihan omia utopioitani, kahden vuosikymmenen takaa.

SOITTAJAN VAIMON KAIPAUS

Miten ihmeessä soittajaan rakastuin?
Siniharmaisiin silmiinkö ihastuin?
Jätin villit vuodet ja vapauden,
sun omasi vain olla luvaten.

Näinpä iltaani yksin taas istun vain,
ajat entiset, riemukkaat muistonain.
Juhlat soittajan työtä on iltaisin,
minä yksin oon, mitä siis menetin?

Järven rantaan käyn iltaisin yksinäin
eikä rakkain kulje nyt vierelläin.
Laine rantaan tuo terveiset aina vaan,
Aamuöisin sun jälleen kohdata saan.

Istun reunalle laiturin keinuvan,
näen kuvani pintaan heijastuvan.
Veden tyyneys mieltäni rauhoittaa,
sua kotiin jaksan taas odottaa.

19.7.1993

(Että tuntuu imelältä, mutta kaipa se kaksi vuosikymmentä sitten vielä sokerikin suussa suli?!?)
Ajattelin postailla näitä tänne pulputuksiini, etteivät häviä paperilaput siivotessa jäljettömiin. Saahan näille ainakin hymyillä nyt...

torstai 24. tammikuuta 2013

NYT MATKAA TEEN

Kun pakkanen vaan kiristää
niin pieni reissu piristää...
ja lämpimämpään, etelään
jo tästä kohta lennetään!















On matkalaukku pakattu,
on varpaankynnet lakattu;
kun sandaalit mä jalkaan saan
niin meren rantaa kuljen vaan.















Saan viettää luona ystävän
nyt hetken oivan, lämpimän.
Ja maljan saamme kohottaa,
on ystävyys niin mahtavaa!

Me neljäkymmentä jo vuotta
tunnettu on, eikä suotta
olla niinkuin paita, peppu.
Seikkailuja täynnä reppu!

Kierrelty on kahdestaan
kaupungeissa monen maan.
Aina hyvin tultu juttuun,
eikä suuta pantu muttuun.















Ystävyys on lahja kallis,
minkään sitä en mä sallis
rikkoa, vaan lujittaa.
Se kultaakin on kalliimpaa.







keskiviikko 16. tammikuuta 2013

TUO PRINSSI ULJAS, NUORI, SADUN IHMEMAAN..

Ihan pikkuisena aina joskus kesken leikkien
uskoin, että isäni saapuisi ratsastaen pihalle
ja hakisi minut mummolasta.
Ei ratsastanut, kaatui Alakurtissa.
Turhaan odottelin.

Vähän isompana, alle kouluikäisenä,
tähyiltiin talvisen tähtitaivaan taakse,
huopatöppöset jalassa, hiukset jääpuikoilla,
rantarinteessä lumisella saunapolulla.
Sanottiin: juutalaisten nappikauppa auki.

Ensimmäiset ihastukset, lapsellisia.
Haaveita, unelmia. Utopiaa.
Ohi menivät, kohteet vaihtuivat.
Jalat hipaisivat maata vain joka
kolmannella askeleella. 

Sitten saapui hän. Tuo prinssi,
ei ratsulla vaan vanhalla fillarillaan.
Ja minä, siitä asti kun pappi 
sanoi aamenensa, hevosena ja rekenä.
Joskus sentään jalaksilla.

Mutta en valita. En sentään jäänyt
pelkästään reen sijalle.
Huonomminkin olisi voinut käydä.
Haaveet ratsulla karauttavasta
unelmien prinssistä eivät käyneet toteen.

Arkitodellisuus on aina tarua ihmeellisempää.
Elämää, ei sen enempää.
Runoratsu vain joskus yrittää laukata.
Vaatimattomalla menestyksellä.
Niinkuin elämä on. Arkipäivää. Kaikki hyvin.

(tämä on niin tylsä tekele ettei edes kuvia viitsi tähän laittaa...)






torstai 3. tammikuuta 2013

EILEN JA TÄNÄÄN














Vesihelmiä oksilla luumupuun
kun alkaa vuosi, ja tammikuun
toinen jo päivä; ulkona suojasää.
Kohta pihalla lunta et yhtään nää
jos räystäiltä vettä, kuin kevään myötä
näin valuu pitkin päivää ja yötä.













Ovat alenneet kinokset reunoilla pihan
ja sukset on laitettu kuntoon, ihan
turhan vuoksi, kun lunta ei lain.
Kumisaappaat jalkaani aamulla hain
vaikka jäässä  aivan pinta tien.
Paras kun metsäpolkua vien
pienen koirulin lenkille aamutuimaan.
Muuten kämmäisin kuperkeikkaan huimaan
jos ei piikkejä  saappaiden pohjan alla.
No, selviän hiljempaa kulkemalla!














Vaan entäpäs tänään? Yhtenään
lumihiutaleet maahan lämpimään
ja oksille vihreän pihapuun;
on kolmas päivä jo tammikuun!

En kaipaa pauketta pakkasten,
en paksua nietosta hankien.
Vain pientä sädettä auringon
joka varjoja reunaan koivikon
taas heittäisi, iloa, toivoa tuoden.
Ja alkaisi tämänkin uuden vuoden.