Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

torstai 9. kesäkuuta 2011

LÄHDEN

















Minä lähden.
Jätän taakseni kaiken entisen.
Näitä huolia, murheita tahdo en
enää reppuuni painoksi uuteen.
Tahdon tarttua mahdollisuuteen.

On menneessä kuitenkin ollut hyvää;
paiste auringon, montakin kultajyvää
olen poiminut matkalla varrelta tien.
Ne kaikki nyt mukana uuteen vien.
Ne antoivat kasvuuni voiman.

Ja ystävät, sydämen pohjalla asti
ootte tallessa kaikki, ja riemukkaasti
mä muistelen, kaipaankin jokaista teitä!
Ei maailma koskaan erota meitä.
Sen aidosti lupaan.

Kun aikani tutustun  maailmaan,
voin palata jälleen tänne.
Ja ehkäpä silloin jälleen saan
nähdä pilkettä silmissänne.
Tiedän,  me kaipasimme.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

SATAKIELI


















Kuuletko laulun taas  satakielen?
Helkyntä nostaa apean mielen
syvistä vesistä iloon,  pintaan.
Mitenkä kaipaus nousikaan rintaan?
Me kesäisen hämärän illan myötä
kun kahden kuljimme kohti yötä.
Se oli silloin. Jo mennyttä aikaa.

Ei enää arjessa muisteta taikaa,
ei kuulaita iltoja, tunnetta somaa
mi rintaa poltteli, armasta omaa 
kun käsi kädessä saatolle sai
lavatansseista kulkea, totta kai!
Siitä aikaa on; arki vain alleen peitti
ja tuskia, murheita tiellemme heitti.

Kevät kun koittaa ja soi satakieli
sen myötä muistot ja iloinen mieli
saa valtaansa keskellä arkisen työn.
Ja haaveissa, unessa usean yön
voin kulkea lehdossa kesäisen illan.
Ja lintujen laulusta rakennan sillan
takaisin nuoruuden ihanaan aikaan.















Oi satakieli! Veit rakkauden taikaan.
Helky, helky satakieli!
Anna mulle kesämieli.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

PANNULAPPUJA

Sain lahjaksi uudet pannulaput,
ne entiset alkoivat olla jo "kaput",
vaan luulin, ett toppless-tyttöjen rintaan
nää kupit sopivat! Mihinkään hintaan
en enää vaihtaisi lappuja näitä.
Ei polta kämmentä, sormenpäitä
kun näillä kupeilla kuumaan tarttuu.
Nyt toivoisin, että ne lisää karttuu
ja mökille myöskin oivat saisin!












Materialisti! Näin miettein maisin
nyt rustaan runoa riimiksi asti.
On nuppini tyhjää tyhjempi, lasti
on kaadettu sekaan kerkkien keiton.
Nyt parasta painua alle on peiton
ja kerätä uusia aiheita runoon.
Jos kylmiltään alkaa riimejä punoon
sen tietää itsekin varmasti aivan,
ei onnistu, tuskinpa maksaa vaivan.

Siis parasta suuta on suppuun laittaa -
ja läppärin kansi jo kiinni taittaa!!
Jospa huomenna aukeisi paremmin sanat.
Nyt mennään ja ollaan kuin Ellun kanat
silmät ymmyrkäisinä puuhista päivän,
ja annetaan hiipiä unien häivän
kun kerätään voimia päivään uuteen.
Nukutaan ainakin aamukuuteen!!!


















Tästä tuli taas lätinärunonen!
Kunhan laskettelin....
Kuvassa kevään pikkusydän.