Kaappeja siivotessani löysin nipun räpeltämiäni runoja. Se oli siihen aikaan, kun isä lampun osti eli vuodelta 1993. Silloin tein yhteistyötä paikallisen säveltäjän kanssa ja sanoitin muutamia hänen lauluistaan. Nämä runot eivät ole kuitenkaan niitä sanoituksia, ovatpa ihan omia utopioitani, kahden vuosikymmenen takaa.
SOITTAJAN VAIMON KAIPAUS
Miten ihmeessä soittajaan rakastuin?
Siniharmaisiin silmiinkö ihastuin?
Jätin villit vuodet ja vapauden,
sun omasi vain olla luvaten.
Näinpä iltaani yksin taas istun vain,
ajat entiset, riemukkaat muistonain.
Juhlat soittajan työtä on iltaisin,
minä yksin oon, mitä siis menetin?
Järven rantaan käyn iltaisin yksinäin
eikä rakkain kulje nyt vierelläin.
Laine rantaan tuo terveiset aina vaan,
Aamuöisin sun jälleen kohdata saan.
Istun reunalle laiturin keinuvan,
näen kuvani pintaan heijastuvan.
Veden tyyneys mieltäni rauhoittaa,
sua kotiin jaksan taas odottaa.
19.7.1993
(Että tuntuu imelältä, mutta kaipa se kaksi vuosikymmentä sitten vielä sokerikin suussa suli?!?)
Ajattelin postailla näitä tänne pulputuksiini, etteivät häviä paperilaput siivotessa jäljettömiin. Saahan näille ainakin hymyillä nyt...
SOITTAJAN VAIMON KAIPAUS
Miten ihmeessä soittajaan rakastuin?
Siniharmaisiin silmiinkö ihastuin?
Jätin villit vuodet ja vapauden,
sun omasi vain olla luvaten.
Näinpä iltaani yksin taas istun vain,
ajat entiset, riemukkaat muistonain.
Juhlat soittajan työtä on iltaisin,
minä yksin oon, mitä siis menetin?
Järven rantaan käyn iltaisin yksinäin
eikä rakkain kulje nyt vierelläin.
Laine rantaan tuo terveiset aina vaan,
Aamuöisin sun jälleen kohdata saan.
Istun reunalle laiturin keinuvan,
näen kuvani pintaan heijastuvan.
Veden tyyneys mieltäni rauhoittaa,
sua kotiin jaksan taas odottaa.
19.7.1993
(Että tuntuu imelältä, mutta kaipa se kaksi vuosikymmentä sitten vielä sokerikin suussa suli?!?)
Ajattelin postailla näitä tänne pulputuksiini, etteivät häviä paperilaput siivotessa jäljettömiin. Saahan näille ainakin hymyillä nyt...