HELEÄNÄ HELLUNTAINA

Siellä on heilani helluntaina; ei niitä poikia huolet paina.
Järvi on tyyni ja jäistä vapaa, nauttia voivat he monella tapaa.
Soudella, uida ja kalastaa. Löyly on illalla makoisaa,
ja saunassa myöskin Simoni kellii, aurinko mökkiläisiä hellii.

Maisemaa kauniimpaa tiedä en, kun kuikan huutoa kuuntelen
minä unelmissani kotona vain.  Sen siitä ihan itse mä sain,
kun halusin yksin helluntain olla!No, ei täällä sentään hunningolla, sillä puuhaa ja touhua riittää täällä, jos jaksaisi  aurinkoisella säällä..

Vaan kohta jo koiruli kotiin palaa. Ja toivon, etteivät yhtäkään kalaa he tullessaan kassissa kotiin tuo! Ne hauet vois jättää laiturin luo ja vilkuttaa heillekin hyvää kesää. Ja varoa talitiaisen pesää rantapöntössä lähellä veden rajaa. Voi mielikuvissa matkustajaa!


Toki tahtoisin minäkin mökille mukaan, ei sitä tuskin epäile kukaan.
Vaan joskus on ladata akkuja pakko, ja tehdä kaikesta turhasta lakko! 


Vaikka mieluista puuhailen, kirjoja luen, ja tuskin aamulla vaatteita puen vaan haahuilen yksin ja kahvia keitän, niin tässäpä ilmoille kaipuuni heitän!


Onneksi ne kohta sieltä jo tulevat kotiin....hih.

MÖKILLÄ VAPUNAATTONA

Vapun aattoaamun tunnelmia:

Mikä on tää riemun ääni oksistossa yllä pääni?
Laulut peipon, laulurastaan, koivikosta kiirii vastaan
rantapolkua kun kuljen. Lämmön tunnen, silmät suljen,
nautin kevään konsertista, kyyhkyistä ja leivosista.


Joutsenperheen vanhaa pesää katsellessa viime kesää
muistan; kolme lasta joutsenten, sitten kaksi, kunnes sen
toisenkin vei kettu kai! Pennuilleen näin ruokaa sai.
Joutsenet ei viimeistään enää laske silmistään!


Törähdys, kuin ääni torven! Joutsenpari yli korven
sulaa vettä etsien lentää yli metsien.
Kotijärvellensä palaa, eikä saavu tänne salaa;
pesän uuden rakentaa, poikueensa kasvattaa.

Monta kukkaa nousee maasta, vuokkojakin rantahaasta.
Vaikka järven peittää jää, jo rantamilta hellittää.
Aurinkoista, hieman tuulee,  jäidensoiton kenties kuulee
vasta jälkeen lähdön hetken. Oispa kruunannut se retken!


2012 anja

KEVÄTAAMUNA

Aurinkoa kasvoillesi
kevättuuli tuoda saa,
mielin määrin iloisuutta,
odotusta oikeaa
lähestyvän kevätkesän,
linnunlaulun, peiponpesän.


Hymynhäivää huulillesi
nostaa aamun raikkaus,
keltakultaa hiuksillesi
lämmin säteen pilkahdus.
Konsertti on mustarastaan,
ilomielin ota vastaan!


Eikä haittaa pisaroista
kevätsateen pehmeän,
puroista ja pikkujoista
solinan niin lempeän
kuulet airueina kevään.
Heräät aamuun hymyilevään!

KEVÄTTÄ ILMASSA ON, ON

Auringon säteet lävistävät ikkunan,
sisällä ilma tuntuu raskaalta.
Otan pienen koirulini hihnaan
ja astumme ulos keväiseen aamuun.
Raikas, kirkas maaliskuun aamu.
Tien pinta jäinen, petollinenkin.
Varovaista askellusta, onneksi on
liukuesteet alla. 

Simon mieli palaa kävelytielle;
aamupostit tienvarsilla tuoreina
eilisillan kävelylenkeiltä.
Pieni koira mennä virveltää
hihnankantaman verran edellä.
Minä raahaudun perässä,
jalassani kolme numeroa liian isot
mustat Kuoma-saappaat.


Ihana aamu, kaksin kulkea.
Haistella, pysähdellä, nuuskutella.
Kuunnella keväistä konserttia:
varpusten sirkutusta, tiaisten titityytä.
Närhipariskunnan aamuista erimielistä
keskustelua pesänrakentamisesta.
Palokärjen rummutusta.
Ensimmäisiä räkättirastaita koivikossa.


Taivas on huikaisevan sininen.
Yht´äkkiä on päällämme kurkiaura,
vetovastuu vaihtuu ja aura tiivistyy.
Pohjoista kohti on auran kärki,
suunta on selvä pesimäsoille.
Kauan katson kurkien perään.
Iloisena, onhan kevät.
Syksyllä oli haikeutta.


Aurinko lämmittää ihanasti.
Tienvarsipurossa virtaa vesi,
pajunkissat pörhistyvät oksissa.
Trööt! Kuusi upeaa valkoista joutsenta
ylittää meidät lähietäisyydeltä.
Niilläkin matkan suunta ylös pohjoiseen.
Hyräilen: "Linnut, te lentäkäätte pohjoiseen
sillä ikävä meitä täällä ravistaa..." 
Meniköhän se noin?

HELKY HELMIKUU

Tänään kuljen luonnossa lumoutuen;

näen lunta oksilla koivujen,

ja vihreät kuuset myöskin saa

vitivalkoista peittoa kannattaa.

On talvinen aamu, on helmikuu,

 metsän taakse on painunut täysikuu

mi valojuovina loisti hangella yön

pitkän pimeyteen, kanssa tähtien vyön.

Kuljen aivan hiljaa, ja lumoutuen

nyt aistin luonnon, sen kauneuden.

Ja lumen alla tiedän mä kukkamaan,

on levossa kevääseen tulevaan.

Nautin valosta auringon, ihaillen

miten tuhannet timantit hohtaen

hangen pinnalla auringon säteistä saa

tuhat tuiketta, kaunis on valkoinen maa.

Kuuluu oksalta titi-tyy ensimmäinen!

Siihen toinen jo vastaa kujertaen.

Pian metsässä monta on laulajaa,

ja tiedän, ne kevättä ennustaa!

TULE LEMPEÄ TUULI

Puut tykkylumiset paikallaan

ovat kauan jo joutuneet odottamaan,

että saapuisi lempeä lounatuuli

mi kuusien hiljaisen kuiskinan kuuli.

Se hellästi puistaisi oksilta lunta

niin, että riemuita voisi jo luomakunta.

Se kevään tuloon uskoa loisi

ja auringon säteiden antaa voisi

myös lämmittää pikkuista höyhenpintaa,

pieniä jalkoja, nokka ja rintaa

jossa uinuu jo toive tulosta kesän,

munien, poikasten, salaisen pesän.

On metsä hiljainen, vaiti aivan,
se kesti kylmyyden, pakkasen vaivan.
Säteet ensinnä keväisen auringon
läpi oksiston lumisen tuikkineet on.
Nyt leppoisaa tuulta ja huminaa sen;
pois jäykästä kahleesta lumien.

Tule lempeä tuuli!

LÄHTÖ

Kädenjälkesi ovenkahvassa, porraspuussa ikävän narahdus.
Hartioittesi ääriviivat pihakuusten tummuutta vasten.
Sataa. Pisarat loitontavat hahmosi näkyvistäni.

Pyyhin kyyneleitä silmistäni ja poskipäiltäni.
Tajuan lähtösi lopullisuuden ja se tuntuu
kipuna jäsenissäni eikä vain sydämessä.

Sade lakkaa vähitellen. Kirkastuu.
Auringon säteen valokaari pöydän pinnalla.
Sumuinen sade, omia kyyneleitäni.
Elämä jatkuu.  Lämmitä, oi aurinko!