LOPPUKESÄN LORUJA

Sade piiskaa järven pintaa -
missä kesän lämpö on?
Pelko tahtoo nousta rintaan,
pian syksy, toivoton
suven valon, lämmön kaipuu.
Sateen myötä kaikki haipuu
järven pintaan, sulautuu.
Kohta on jo elokuu.

Kypsyy pian mustikat,
mesimarjat, mansikat.
Terveyttä niistä saa
kun vaan jaksaa ahertaa!
Poimimista kyllä riittää,
suussa maistuu, vatsa kiittää.
Suomen luonto tarjoaa
terveyttä, maistuvaa.


(kai viime kesältä -14)

AAMUISIA TUNNELMIA

Marraskuu, ja sataa aina
eilen, tänään maanantaina.
Metsän ruska, niin kuin taulu;
vaan ei kuulu linnun laulu.
Talitintit ainoat
oksistossa tirskuvat.

Sade piiskaa pintaa tien.
Pientä koiraa ulos vien,
hankalaa se silti on -
vettä kaihtaa, onneton.
Eipä auta, vedän näin
postilaatikolle päin.

Pian kirjeet kainaloon,
juoksuaskel, portaikkoon;
ravistelee märän turkin
Simo, minä postit kurkin.
Laskuja on aika pino,
naamataulu mulla vino!

Jospa yhden poutapäivän,
sateettoman valonhäivän
saisi syksyyn mahtumaan.
Mutta sataa aina vaan.

Nurmikkoon jo vesi juuttuu
kunnes lumeksi taas muuttuu,
valkoiseksi pihamaa.
Nyt jo voisi naurattaa...

(tämäkin marraskuinen lätinä löytyi "arkistosta", on viime syksyltä 2014)

PELON PAINO

Harmaa pelon haarniska
ei putoa hartioilta.
Askeleet lyijynraskaina
jättävät jäljet lumiseen luontoon.
Jospa sataisivat unohduksen pisarat,
veisivät pois pahimman pelon.

Jospa auringon kehrä
nousisi uuden toivon
mukanaan tuoden.
Toivon, että turhia murehdin.
Uskon, että kaikki vielä
parhain päin kääntyy.

Uskallanko luottaa.
Muutakaan vaihtoehtoa
ei näköpiirissä.

(tämä syntyi silloin, kun meille ilmestyi kutsumaton vieras syksyllä 2013 ja pelko jatkosta oli joka päivä läsnä)

SURU JA KAIPUU

Miten taivas kyynelehtii
pisaroita järven pintaan!
Ajatukset jälleen ehtii -
ikävä kun nousee rintaan -
siihen päivään raskaaseen. 

Kauneimmillaan kesäpäivä 
lämmin, arki aurinkoinen.
Sisimmässä huolen häivä.
Sitten alkoi matka toinen,
matka murheen, ikävän.

Vuodet raskaat taakse jää.
Ehkä paremmin kuin  silloin
elämää nyt ymmärtää.
Raskasta on usein illoin, 
itku uneen siivittää.

Ikävään ja kaipaamaan 
jäämme sua. Raskas taakka,
joka painaa aina vaan.
Elämämme loppuun saakka.
Unohtaa sua emme voi.



(tämä runonen on syntynyt muutama vuosi sitten ikävästä, kaipauksesta, surusta joka jäi 30.6.2006  eikä hellitä)

KESÄLLÄ KERRAN

Tämän runosen löysin varastosta paperinipusta, olen raapustellut riimejä heinäkuun viimeisenä vuonna 1991 mökkeröllä:

Näinhän se aina menee loma
kun  järvenrannalla mökki on oma.
Asuu mökin vintissa oravat pienet,
nousee aittapolulle keltaiset sienet.

Joka ikinen aamu heti kun herään
aamu-uinnilla päiväksi voimia kerään.
On oltava lomalla voimaakin mukana,
muuten voi tulla olo niin tukala!

On tuotava lautoja, lyötävä naulat,
ja vaikka pitkiksi venyisi kaulat
niin joskus jos kotiin aikoo uuteen,
ei varaa kesällä uupeluuteen.

Mennäänpä tästä jo lohkomaan
ja pyykkikiviä kantamaan.
Vai unohdettaisko kokonaan
työt rankat,  jäätäiskö rantaan vaan....

(samalle paperipalalle olin kirjoittanut löytämäni kolmannen säkeistön lauluun Kaunis on luoksesi kaipuu...)
Nämä vanhat runotekeleet täytyy nyt kuitenkin postata että säilyvät bogissani ja korvaavat paperilappuset huushollissa. Muutamia muitakin on, postaan nekin vaikka eivät nyt niin ajankohtaisiakaan...

MAANANTAIN RUNONEN

Voi jösses. Löysin tämän runon vuodelta -93. Millaista hunajan valutusta meikäläiseltä on paperille vuotanutkaan. Nyt saa nauraa.

"Sinut saanko, kun maanantai-ilta,
vaikka lyhyen hetken vaan?
Kuinka tuntuvat onnellisilta
pienet tuokiot vain kahdestaan!

Tulet luokseni, aivan kuin salaa,
hiivit luokseni kuutamoon.
Painat suukkosen, kylläpä palaa
sinun huulesi. Luonasi oon.

Huomispäivän en tahtoisi lainkaan
tulla keskelle tunteeni tään.
Liian vähän jää sittenkin aikaa,
aamu jättää pian taas ikävään.

Milloin luonani, rakkahin, voisit
olla kuin yhden illan sä vain?
Mulle suurimman riemun kun toisit,
jos vaan luokseni jäämään sun saan!

kirjoitettu 7.7.1993

NIEMESSÄ 11.8.14

Liekö meidän mummi juoni
kun ei syki runosuoni?
Pitäis olla lasi skumppaa
että mieli säkeet pumppaa...

Askel kevyt, helppo käydä,
kirjoitella niitä, näitä
ilman häntää, ilman päätä
päivitellä poutasäätä.

Mustikoita mussutella,
pihamaalla kuljeskella.
Istuskella laiturilla,
nautiskella; hyvä olla.

Kesän jälkeen saapuu syys,
sadepäivät, hämäryys.
Talven tuiskut, pakkassää,
kinokset ja järven jää.

Uuteen valoon, kevääseen
vuodenajat kierrättää.
Kesään, suveen lämpöiseen,
kaikki tää on elämää....