Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

SYYSRIIMITTELYÄ

Taisi mennä jotain pieleen
kun ei mitään nouse mieleen.
Runoa ei suoni pukkaa,
harmittelen, suorin tukkaa....


Riimittelyyn olis mieli
vaan ei taivu Anja kieli.
Askel metsän laitaan kantaa.
Virikkeitä ehkä antaa
kuura maan,  ja lehden lento,
tuulen suukko poskeen hento.

Metsäpolku ohi lammen;
tuuli riipoo lehdet tammen,
polun pintaan syntyy matto,
yllä kirkas taivaan katto.


Kuusimetsä, niinkuin taulu!
Siitä pulpahtaakin laulu
Mörri-Möykyn pesäkolon,
peikon turvallisen olon.

Sammal peittää kallion,
syksyn ruska kaunis on.
Metsäorvokkikin vielä
kukassansa metsätiellä.

Vahverotkin vielä luuraa
sammaleessa! Lunta, kuuraa
puhalteelee tuuli öin,
taivas kirkkain tähtivöin
revontulten loistaa antaa.
Talveen meidät syksy kantaa.


Eipä taaskaan tikku kieleen
mennyt, nousi sanat mieleen.
Ulkoilma tekee terää,
ajatukset siellä herää...


(ja tervetuloa runonpunontaan uudet lukijat!)



3 kommenttia:

  1. Onnittelut lausun tässä,
    oman tuvan hämärässä!
    Pian talvi tulla taitaa,
    puhaltelee metsän laitaa.
    Valkoisena pihamaa
    joulun aikaa odottaa!

    Oikein hyvää marraskuuta
    toivottelen ilman muuta
    sulle, Anja-Regina!
    Kiitos olkoon runosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili kommentista ja hienosta runosta! Riimittele useammin, hienosti sinulta käy. Kuten niin monet muutkin asiat on sinulla hallussa. <DDDD

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista