MARRASKUU

Marraskuu -
ja kohta jo joulu.

Maa vailla lumipeitettä,
vain sateen liottamat
koivunlehdet
ja männynneulaset
lätäköisellä polulla.

Aamu valkenee verkkaan,
pimeys poistuu viivytellen.

Kaipaan kohmeisten lehtien
kahinaa lenkkipolulleni..
Kaipaan vitivalkoista lunta
peittämään puolukkamättäitä.
Kaipaan, vaikka en tiedä,
onko se jätettyä vai tulevaa.

Huomaan uusia hennonvihreitä
lehtiä mustikanvarvuissa!
Tokko tiesivät, tulee kylmyys,
lunta,  paukkupakkasia.
Miksi avata silmunsa talveen,
sillä  kevääseen on vielä aikaa.

Polun varren uljaat saniaiset
ovat  taittuneet maata vasten.
Kaarelle, suojaksi sammaleesta
nousevalle suppilovahverolle.

Kahlaan kaakaonruskeassa
ruohikossa ja väistelen
vesilätäköitä.
Marraskuu -
ja kohta on joulu.

MITTUMAARIN MIETTEISSÄ

Aurinkoa,   taivaankaari
sininen.  On mittumaari.
Keskikesän suurta juhlaa!
Päivät lämpöänsä tuhlaa.

Yöllä paistaa täysikuu,
kauniimpi kuin mikään muu
silta kuun on järven yllä.
Ihana on kesä, kyllä!

Aamun tullen kimmeltää
aurinko, ja veteen jää
säteittensä kirkas hohde;
kuvaajalle oiva kohde.

Juhannus on juhlaa kesän,
ihmisenkin oman pesän
onni valtaa, hyvä on
mielikin, niin huoleton!

SYNTTÄRIRUNOSIA

Taidanpahan tallentaa tänne ne runoset, joilla onnittelin tripla-synttäreillä. Ovatpahan muistissa täällä.

" Ruusun tahdon sulle antaa, kukan naisen kiireisen.
Tarvitse ei vettä kantaa, - kuihdu ei, on ikuinen.

Paljon ruusuisia vuosia sinulle!"

(paketissa Tomulan seinälautanen rosa baccara)

Ja serkkupojalle:
"Katse eteenpäin!
Asento, lepo ja hernerokka - asemapaikkana Hartolan Nokka!
Nytpä jo pääsitkin miehen ikään, elämä maistuu, ei hillitse mikään.
Tässäpä sinulle koiruli söpö, olkoon se vaikkapa kolmas Jöpö! "

Harmi, ettei ole kuvaa kolmannesta nyytistä. Siinä oli Nomination-rannekkeen kalapala ja pussukallinen erilaisia "jalokiviä".
Mutta runo 15-vuotiaalle ja ripille päässeelle H:lle tässä:

"Jos kivi kengässä alkaa hiertää, parasta silloin on sepelit kiertää.
Kiviä sinulle lahjaksi kannan, lämmöllä kaikki sinulle annan.

Riparilahjaksi rannekkeen pala, olkoon se vaikkapa Korppisen kala!"

Nämä runoset on meikäläisen vakilätinöitä, niitä on kiva kirjoitella vaikkapa Muumi-aiheisiin kortteihin.

MÖKKERÖLLÄ

Kesä kesän jälkeen saan
viettää aikaa uudestaan
niinkuin ennen, huolta vailla,
lapsuuteni kultamailla.

Niemen nokkaan mökki nousi,
rannan eessä kuikat sousi
kohti saaren lummerantaa,
joka pesäsuojan antaa.

Kesäillan tuuli vieno,
saunan lämpö, olo hieno.
Laiturilta veden syliin.
Kaipaa en mä toisiin kyliin.

Lähellä on luonto, vettä
polskutella vaikka että
virkistyy - ja hyvä niin,
lepo siirtyy jäseniin.

Aitta oottaa nukkujaa.
Kuunnellaanko kukkujaa
lähimetsän koivupuussa?
Uni oottaa ovensuussa.

Mieli hyvä, onnellinen,
olo raukee, levollinen.
Enpä vaihtais koskaan tätä
mökkiläisen elämätä!

VAPPU

Kevään juhla, valkolakki,
pakko laittaa päällystakki!

Kuohuviini, tippaleipä,
sima, brunssi, huolta eipä.

Vappu, vippi ja huppu...
Jouluruusun auennut nuppu.

AJATUKSIA...

Kuuletko koivujen puhuvan?
Huomaatko, miten viesti kulkee tuulen mukana,
siirtyy latvuksesta latvukseen?

Vieriikö kaikki, mitä sanomme 
huhuina ihmiseltä ihmiselle?
Pitäisi varoa mustamaalaamista...

Lahja. Mieluinen. Yllättävä.
Tavanomaisesta jää hailakka jälkimaku.
Silti kohteliasta olla kiitollinen.
Muuten saattaa olla lahjaton...

Syksyn kuuraiseen maahan jäätyneet
keltaiset hevoskastanjan lehdet
kahisevat askelteni alla.
Samanlaista kahinaa ovat
lapsuudesta nousevat muistot.
Oman isän ikävää.

OODI KURPITSALLE

Tämä tarina on tosi ja tapahtui eräälle soittajapojalle vuosia, vuosia  sitten. Tai itseasiassa soittajapoika ei ollut ihan sivustakatsojana vaan matkalla ollut vaimonsa.
Vieläkin nousee naurunhörähdys, kun  luen tätä vaimon kertomaa tarinaa:

Soi laulusi herkkänä pilviin niin
ja minulle lausuit sä vain näkemiin.
Luin silti katseestas jotakin muuta -
ja katsoin tarkemmin punaista suuta!
Sinuun hurjasti ihastuin.

Kiihkon salatun rakkauden heti näin
miksi tulikin  mieleeni niin yllättäin?
Mä mietinkin alati nyt kuumeisesti,
mikä salatun onnemme edes esti?
En hillitä kiihkoa voi!

"Oi Kurpitsa, oi Kurpitsa,
sä Kurpitsani mun.
En odottaa mä kauemmin
voi ihanuuttas sun."

Sä tulit illalla luokseni yksin kun  jäin,
hiipien  suojassa  syyshämäräin.
Ovi lukkoon tiukasti narahtain kääntyy,
reisi kiihkeä reittä vasten jo vääntyy.
Niin ihana Kurpitsa mun...

Lukko rapsahtaa uudelleen nyt yllättäin!
Minä keskelle tupaani seisomaan jäin.
On ylläni kalsarit ainoastaan
vaimon edessä, mitäpä nyt sanotaan?
Että Kurpitsa kylässä on?!?

Vaikka koetankin  tarkasti sen selittää,
ei vaimoni mitenkään voi  ymmärtää.
Miksi  Kurpitsaa eessäni kääntelin,
minä oudosti vaimolle vain ääntelin.
Vieläkin mua nolottaa.

Mutta Kurpitsaa silti mä niin haluan,
yksin harmissain muistoaan nyt kaluan.
Kunhan vaimoni  reissuillaan taasen on siellä,
niin vannon, ei kalsarit enää oo tiellä.
On Kurpitsa kylässä taas.

"Oi Kurpitsa...."

30.11.1994 anja

Tämän poljento ei stämmää, mutta tositarinoita pitää merkitä muistiin, hih.